tiistai 26. huhtikuuta 2016

Turussa uusi koirauimahalli

Turun ja Kaarinan rajalle Piispanristille (Kaarikatu 8) on avattu Turun koirauimahalli. Kävimme Nemin ja kaverin Alissa koiran kanssa testaamassa uudet altaat. Puitteet olivat oikein siistit ja hinta oli sopivan huokea:

-1 koira 30min 20€
-2 koiraa 30min 25€
-3 koiraa (maksimi määrä) 30€

Altaita hallissa oli kolme, joten useampi koira ohjaajineen mahtuu yhtäaikaa paikalle. Vaikka sivuilla ohjeet sisään- ja ulos tulemisineen kuulosti hieman monimutkaiselta niin paikalle päästyä löysi perille helposti.

Nemi ja Alissa ovat uimareina aika samaa tasoa. Mökillä noutavat vedestä vatsan syvyydeltä keppiä ja ovat käyneet isolla kirkolla Helsingissä kerran uimassa. Molempia siis hieman jännitti kevään ensimmäiset uinnit uimahallissa. Tarkoitus olisi muutaman viikon päästä käydä uudelleen.

Allasta ei pysty kiertämään, joten jos koira ei ole vielä tosi vesipeto kannattaa olla vara ohjaaja mukana, joka voi altaan toisesta päästä käydä uimareita houkuttelemassa pidemmälle.

Käykäähän kaikki reippaasti varailemassa uinti aikoja, jotta saadaan lähiyritystä kannatettua, jotta se myös säilyy Turussa ja kehittää entisestään koiraliikuntaa!


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Itkupotkurivarit kun edistystä ei vain tule

Jälleen kotiuduttu treeneistä. Takki lensi kiukuspäissään vauhdilla vaaterekille ja tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuntuu, että tuo agility ei meinaa luonnistua ei sitten millään. Milloin koira on kahvilla ja milloin omistaja.

Tuntuu, että niitä hetkiä jolloin olemme yhdessä radalla on treenikertoihin suhteutettua minimalistinen määrä. Lajia on tahkottu jo monta vuotta ja ohjaaja ei saa päähänsä edes 18 esteen rataa vaan törttöilee radalla minkä kerkiää - koira kerrankin teki kiltisti juuri niinkuin näytettiin.

Treenikertoja on jälleen jäänyt väliin niin juoksujen kuin työmenojen puolesta, joten tänään luottoa keppeihin ei ollut vaan laitoin kaikki rimat paikoilleen. Ne sitten mentiin niin ja näin. Keinu meni ensi kokeilulla hyvin, mutta rataa tehdessä vedettiin komeasti lentokeinu ja nyt sitten hiivitään keinua ylös elämää hitaammin. phhhh...

Tässä pitää kohta alkaa miettiä kuinka monta vuotta Nemillä on vielä agility vuosia jäljellä ja olla edes päästy vielä edes niihin ensimmäisiin kisoihin, kun ei tämä taulapää omistaja muista rataa kuin puoleenväliin. Nopealla googletuksella löysin V V V - Viivi Venla Vola- blogin, jossa on useamman kirjoituksen postaus rataantutustumisesta ja muistamisesta. Ehkä olen aina vain opetellut rataa väärin - numeroiden kanssa. Katsotaan jos se tästä vielä iloksi muuttuu, mutta tosi turhautunut olo on tämän harrastuksen kanssa, kun tuntuu olevan niin takkuavaa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Katkonaiset treenit

Tänään hallilla Nemi oli varsin levoton eikä oikein osannut keskittyä. Ottaa edelleen selkeästi häiriötä ryhmämme isosta koirasta, joka syksyllä pääsi karkaamaan Nemin päälle. Samoin viereisen kentän treenaavat koirat hermostuttivat.

Rata itsessään jäi siis hyvin katkonaiseksi eikä omat ohjauksetkaan menneet nappiin. Turhauttavaa, kun tuntuu, että koko harrastus ottaa enemmän takapakkia kuin menee eteenpäin. Tuntuu, että koiran keskittyminen on nykyään kaikessa muuussa, kun tarkkailee vain epäluuloisena ympäristöään. Nemi kun on niin pitänyt agilitystä. Harmittaa. Treenatessamme toisella radalla yksin otti Nemi kieltoja myös putkelle, jota ei ole yleensä tehnyt.

Ensi viikolla en välttämättä töiltä ehdi ryhmätreeneihin, mutta täytyy koittaa, jos omatoimisesti hallilla ehtisi käymään. Perjantaina olisi epikset, joissa voisi käydä hakemassa hieman häiriö-treeniä ja kisakokemusta. Toivotaan, että aikataulut menee yksiin ehtisin tuolloin hallille.




sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Agilityn tavoitteet vuodelle 2016

Vuodeksi 2016 ostin vihdoin kilpailulisenssin, jotta meillä olisi optio Nemin kanssa startata virallisissa tämän vuoden aikana. 

Kirjasin ylös seuraavat tavoitteet tälle vuodelle:

-kehonhallinnan parantaminen ja sen avulla ohjaaminen
-ohjauksen ylläpitäminen koko radan ajan!
-radanlukutaito (mikä on paras ohjaustekniikka Nemin kanssa)
-kontakteihin varmuutta (target-palkkauksella alastulon vahvitus mm. omatoimitreeneissä)
-kepit kisakuntoon (ohjurit pois kevään aikana)
-keinun omatoiminen opettelu hallilla
-treeniä kisatilanteisiin; epiksiä, epiksiä, epiksiä!
-hallille 2x viikossa (ryhmätreeni + omatoimitreeni)
-ohjaustekniikoiden opettelua ja kertausta (etenkin erilaiset käännökset)
-Virallisiin loka-marraskuussa 2016




Ohjaustekniikoiden opettelua (etenkin erilaiset käännökset)

Tarkoitus olisi yrittää nyt kevään aikana sisäistää eri ohjaustekniikoita ja käydä hallilla treenamassa niitä kohdennetusti + esim putkea, kontakteja, keinua. Hallille menoa olen vältellyt itsekseni hieman senkin vuoksi, että olen ajatellut, että en osaa mitään rataa sen enempää rataa rakentaa. Mutta jospa sitä keskittyisikin enemmän ohjausksiin ja treeneissa/epiksissä sitten toteuttaa radalla näitä harjoittelemiaan ohjauksia. 

Löysin youtubesta videon, jossa on esitelty alla olevat ohjaustekniikat. Ei kun harjoittelemaan. 



- valssi
- persjättö/sokkari
- takaaleikkaus
- viskileikkaus
- niisto
- sylkkäri
- poispäinkäännös
- takaakierto
- twisti
- päällejuoksu
- pakkovalssi
- jaakotus
- tuplasylkkäri
- vippaus
- ihmisnuoli
- jenkkikäännös
- japanilainen
- backlap
- putkijarrutus
- leijeröinti


torstai 10. joulukuuta 2015

Agility keppien ohjurit + ohje

6- sarjan kepit sain jo monta vuotta sitten tutun kautta ja tänään sain vihdoin tehtyä niihin ohjurit! Ryhmätreenimme jäivät tauolle, mutta nyt olisi joulutauolla tarkoitus treenata keppejä ja saada ainakin muutama ohjuri häivytettyä.

Tarvikkeet:

-Putkikiinnikkeitä halkaisija 25mm mikä sopi omiin keppeihini 2,99/ 2kpl (Biltema)
-kirkasta vesijohtoputkea 1,65€/m (K-rauta)
-Putkeen sopivat proput ja ruuvit.

Ostin putkea varuiksi 7m, mutta hieman jäi itsellä yli. Yhden ohjurin pituudeksi tuli n. 1,5m





Laita proppu putkeen ja kiinnitä letkupuristin. Aseta tämä valmis puoli keppeihin ja mittaa ohjurin oikea pituus. Katsaise putki, kiinnitä toisen pään kiinnikkeet ja pätki loput ohjurit samanpituiseksi ja viimeistele.

Hintaa puolikkaalle sarjalle tuli itsetehtynä alle 25€ ja varmasti vieläkin pääsee edullisemmin, jos vaikka tuttujen työmaalta löytyy ylijäämiä.

Näin sitä mennään! Hyviä treenejä kaikille. :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Siedätystä

Tänään olimme jälleen treeneissä kahden viikon tauon jälkeen, koska viikko takaperin oli hallillamme epikset.

Otin reilusti nameja mukaan ja naksuttelin/namittelimme koko hallissa olo ajan. Tulin ajoissa paikalle, joten ehdin tehdä jonkun aikaa Nemin kanssa rataa ihan itsekseni. Hiljalleen porukka saatiin kasaan, rakennettiin rata ja alettiin kukin suorittaa sitä vuorollamme.

Oma vuoroni Nemin kanssa oli vasta loppupuolella, joten namittelimme "vaihtopenkillä" ja toisella kentällä samalla, kun teimme juttuja. Nemi sieti hyvin tätä päälle karannutta koiraa tällä kertaa, jes!! Hieman enemmän paineistumista oli huomattavissa silloin, kun tämä kyseinen koira teki omaa rataansa ja liikkui siis enemmän.

Olin toisella kentällä koko koiran treenin ajan, joten pystyin kauempaa palkkaamaan Nemiä, kun kohdisti huomiota oikeisiin asioihin. Selvästi valppaampi oli, mutta paljon parempaan suuntaan jo ollaan menossa onneksi. Joten tästä ei taida tulla liian suurta mörköä.

Tällä vuodelle treenejä on yksi, mutta ensi vuonna lähdetään jälleen uudella draivilla harjoittelemaan. Pitääkin alkaa pohtia, että ottaako sitä harjoittelu vai kisalisenssin samantien. Ensi vuosi kun olisi kuitenkin pääpiirteittän tarkoitus olla ihan Suomessa niin mitään pitkiä treenikatkoja ei pitäisi tulla.

torstai 12. marraskuuta 2015

Treeniä

Ja niin eilen pyörähti taas treenit käyntiin ATT:lla, kun allekirjoittanut on jälleen tukevasti jalat suomen kamaralla muutaman viikon reissun jälkeen. Vaikka sormet ristissä toivon, että Nemi olisi voinut tämän reissun aikana hoitaa juoksut pois alta, ei niitä kuulemma ole kuulunut. No toivottavasti panttaa sitten joulutaukoon asti.

Eilen pystyttiin tekemään toisella kentällä omatoimitreeniä ja harjoittelimme pussia, joka aina vähän jänskättää, jos sitä ei toviin ole ehtinyt tehdä. Myös keinu oli eilisen "ostoslistalla". Ihan mukavasti meni muutama toisto. Ohjeita on löytynyt keinun opettamiseen useita, mutta eilen vain ohjasin Nemin esteelle ja himmasin itse alastuloa. Hienosti jäi 2on 2off:iin. Varovasti toki vielä kipittelee. Katsotaan saadaanko näin estettä eteenpäin vai koitetaanko muita. Totuudenmukaisesti en jaksanut alkaa raahailemaan laskevan pään alle pöytää tms. stopperiksi. Koulutus osiossa teimme hyppysatjaa suoraan ja kaarteessa eri askelpituuksilla. Nemiltä tämä sujui mallikkaasti, vaikka molemmille tämä olikin aika uusi harjoitus. Yllättävän hyvin Nemi pystyi vielä keskittymään, vaikka hieman ennen meidän vuoroa yksi ryhmä koira lähti viettien perässä jahaamaan Nemiä.

Reppana säikähti oikein kunnolla, mutta onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut. Harmi toki, kun tuollaista pääsee käymään ja vielä Nemille, jolla on muutoinkin antipatioita kaikkia isoja koiria kohtaan. Mutta ensi kerralla vain hyvät namit mukaan ja koitetaan namitella kun kyseinen karvaturri on näköpiirissä. Eiköhän se siitä lutviinnu.

lauantai 29. elokuuta 2015

Pimeä tulee, muista näkyä!

Kesä tuli tänä vuonna vasta elokuussa ja paahtavista päivistä huolimatta illat ovat alkaneet pimentyä jo huomattavasti, joten on syytä muistuttaa heijastimista! Autolla liikkuessa hyvin huomaa kuinka niin ihmiset kuin eläimetkin hukkuvat pimenevään syysiltaan.

Viime vuonna tekaisin koirille pienet heijastinhuivit, mutta tänä vuonna olin ajoissa skarppina ja haalin tytöille käytettyinä Hurtan huomiohuivit sekä Mannalle metsäreissuilla huomioliivin (tuppaa haahuilemaan omiaan ja hukkuu mukavaasti mustikkamättäiden taakse.


http://www.verkkosivuapteekki.fi/WebRoot/OVA/Shops/JamsanApteekki/5217/55F1/0955/3494/33E0/0A28/1051/C781/Hurtta_huomiohuivi_-_Koiran_oma_apteekki.png


Ollessani töissä agilityn PM-kisoissa tarttui mukaani tytöille myös uudet Pro Dog merkkiset talutushihnat, joissa on heijastin koko matkalta. Vaikka itse vielä olisi vähän puutetta heijastinvarustuksessa niin tytöt on ainakin nyt puettu loistavasti ilta- ja ennenkuin huomaammekaan myös aamulenkkejä varten.



https://media.mustijamirri.fi/media/catalog/product/cache/1/image/256x256/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/8/8/88102.jpg
i


lauantai 20. kesäkuuta 2015

Rankka juhannus

Juhannussäätä jänniteltiin koko viikko ja yllättäen Forecan ennustukset pitivät kuin pitivätki paikkansa ja perjantai iltapäivästä veneemme lähti satamasta pienelle iltakierrokselle. Manna ja Nemi eivät nyt varsinaisesti ole mitään synnynnäisiä laivakoiria ole, mutta nyt kun vanha vene on jälleen laitettu kuntoon olisi tänä kesänä tarkoitus viettää aikaa vesillä aina kun vain on mahdollista.

Molemmilla koirilla oli asianmukaisesti pelastusliivit päällä ja alkumatkan haukkumisen, vinkumisen ja peruspaniikin jälkeen koirat tyytyväit kohtaloonsa (todennäköisesti aivan uupuneita...) ja näyttivät hetkittäin jopa varsin tyytyväisiltä nukkuessaan laivan keulan suojissa.

Käytyämme hieman maissa käyskentelemässä matkan oli tarkoitus jatkua eteenpäin, Nostin ensin Mannan veneeseen ja jäin vielä metsästelmään Nemiä, jolloin tämä pieni paimenkoira hätääntyi, että hänet jätettiin veneeseen yksin ja alkoi sieltä sitten vauhdilla tulemaan takaisin maihin. Niinhän siinä sitten kävi, että seurueestamma Mannasta tuli ainut, joka kävi juhannuksena uimassa pulahtaen veneen ja laiturin välistä. Onneksi mitään ei sattunut. Koira joka vihaa vettä on kyllä viimeisenä 3 kesänä kunnostautunut vuosittaisella tahattomalla uimareissulla.

Juhannuksena nuoriso ei yleensä muista omia rajojaan ja niimpa tänään kotoa löyMuaktyi pientä juhananuskrapulaa poteva Nemi, joka oksensi aamupalansa lattialle, onneksi kylpyhuoneeseen. Vauhdiskasta juhannusta siis täällä.






torstai 30. huhtikuuta 2015

Uusi ryhmä ja uudet haasteet

Aloitimme Nemin kanssa eilen jälleen uudessa agilityryhmässä. Näiden neljän-viiden vuoden aikana on ilmeisesti aika hyvin tullut pyörittyä hallilla eri ryhmissä ja talkoissa, että uudenkin ryhmän jäsenet olivat ainakin naamaltaan tuttuja.

Nemi on harrastanut agilitya reilu neljä vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti lähinnä omistajan ulkomaan haihattelujen vuoksi. Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut niin vaihdossa kuin maailmanympärimatkalla, jonka vuoksi treenaaminen on ollut pitkällä tauolla ja mölliryhmiä olemme vaihtaneet tiheästi.

Onneksi seurallamme on suuresta koirakkomäärästä huolimatta kuitenkin mahdollista toteuttaa harrastustaa itselleen sopivana ajankohtana. Minua hieman etukäteen varoiteltiin, että uuden ryhmän ohjaaja tekee haastavia mölliratoja ja voi pojat, kyllä siinä meinasi tuskan hiki pukata päälle, kun katsoin minkälainen pyörimisrata oli rakennettu. Olisiko esteitä ollut 7 kappaletta ja näitä kierrettiin niin, että radan kokonaispituudeksi tuli 20 estettä.

Meidän osaltamme radan suoritus kuitenkin takkusi. Nemi oli viimeisenä vuorossa ja uusi ryhmä sekä ajankohta taisivat hermostuttaa. Ja olihan ruoka-aikaakin jouduttu uuden treeniajan myötä törkeästi Nemiltä kysymättä siirtämään. Vähemmästäkin siinä menee pieneltä koiralta pasmat sekaisin.

Sen verran ehdimme kuitenkin rataa suorittamaan, että uusi kouluttaja sai käsityksen minusta ohjaaja. Olin hänelle laittanut hieman etukäteistietoa meistä koirakkona ja koittanut kaunistellen muotoilla, että ohjaajana olen... noh.. kyllä minä koiran kanssa maaliin pääsen ja esteetkin tulee mahdollisesti suoritettua, mutta tekniikoista ei nyt suurempia tyylipisteitä jaeta. Kouluttaja mainitsikin minun hosuvan ihan hirveästi enkä keskity ohjaamisen. Koirani ei kuulemma ole niin nopea kuin itse taidan luulla. Eli voisin hidastaa ja ehtisimme Nemin kanssa silti hyvin ja koira voisi jopa ohjaajaltaan hieman neuvoakin, että mihin se nyt oikein haluaa minun menevän.

Ennen omaa vuoroamme ehdimme kuitenkin treenata omatoimisesti kontakteja sekä takaakiertoja, vaikka itse radan suorituksessa Nemillä oli vetopois.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Toisinaan on hyvä olla vähän hidas

Kerrankin voi sanoa, että on ollut hyötyä siitä, että aina ei ole niin aikaansaava. Olemme siis Nemin kanssa tässä kohtapuoliin koko karvaturrin pienen iän (4,5 vuotta) suunnitelleet toko harrastamista enemmän ja vähemmän vakavissaa. Satunnaisia oppeja perusasennon- tai seuraamisen lisäksi emme ole kuitenkaan ehtineet tekemään - ja hyvä niin, koska nyt säännöt sitten muuttuvatkin ja tulee uusia juttuja.

On se paljon helpompaa lähteä opettamaan koiraa ns. "tyhjältä" pöydältä, kuin poistaa tiettyjä liikekokonaisuuksia niin omasta kuin koiran pääkopasta. ALO luokan liikkeisiin tulee helpotuksia paikallaoloihin ja liikkeet muuttuvat muutoinkin koiralle miellekkäämmiksi.

Oli myös helpottavaa näin alokkaana kuulla tokon ylituomarin kertovan, että seuraa liikettä ei voi koskaan opettaa koiralle niin, että miellyttäisi jokaista tuomaria. Toiset vaativat vahvaa katkeamatonta kontaktia ja toiset mieltävät väljemmän koirakolle enemmän luontevaksi. Voimme siis luovia itselle sopivimman vaihtoehdon.

Täysin uudenlaisena liikkeenä tokoon tulee useammassa luokassa peruuttaminen, jota taidan alkaa ensimmäisenä harjoittelemaan. Koska sehän voisi olla hauska liike ihan muutoinkin, jos tuohon alo vakavaan treenamiseen kiinnipääsyyn menee vielä se toinen 4,5 vuotta.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muista hoitaa koirasi hampaat!

Koiristani Manna on ollut jo pienestä pitäen huono käyttämään purukalustoaan ja maitohampaiden vaihtuessa pysyviin jäi useampi molaari hammas jakamatta meidän osoitteeseen vähensi sekin innostusta luiden järsimiseen yhdistettynä yleiseen nirsouteen vielä kaiken lisäksi. Tai niin kuin Manna varmasti ilmaisisi asian "pidän huolta linjoistani", joita eläinlääkärikin kehui.

Pentuaikana hankittiin pelit ja vehkeet (kananmakuiset hammastahnat ja kumppanit) ensimmäisen koiran alkuhuumassa, mutta vähälle käytölle ne jäivät. Vuosien saatossa alkoivat Mannan hampaat, etenkin poskihampaat kerätä plakkia, johon nyt alkuvuonna myös eläinlääkäri kiinnitti huomiota ja kehoitti hoitamaan hammaskiven pois tämän vuoden aikana. Muutoin koira terve niin terveyttä kannata uhmata suusairauksilla tms.

Viikko takaperin koitti vihdoin se päivä, kun nappasin Mannan autoon ja lähdimme kohti eläinlääkäriä. Annettuaan rauhoittavan piikin ja tehdessään pikavilkaisun purukalustoon totesi hampaiden olevan suhthyvässä kunnossa. Tämän jälkeen Manna jäi eläinlääkärin käsittelyyn ja itse siirryin munkki kaffeille läheiseen kahvilaan puoleksi tunniksi.

Takaisin palattuani vastassa oli pieni häntää heiluttava tyttönen, jonka askel hieman horjui. Lääkäri kertoi, että hampaat eivät olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin oli ensisilmäyksellä näyttänyt. Koska hammaskiveä oli ehtinyt kertyä useamman vuoden, olivat molempien takahampaiden ikenet vetäytyneet ja hammasluu on kuulemma näkyvissä.

Pieni leukaisella rodulla, kuten sheltti tämä tarkoittaa sitä, että aikanaa (lääkäri arvioi 2-5v) hampaat alkavat heilua ja lähtevät irti. Paha mieli tuosta tottakai tuli, koska omaa saamattomuutta Mannan hampaita en ole käynyt hoidattamassa. Ei se koiran elämä siitä mullistu, jos muutama hammas puuttuu, mutta kun meidän neidillä noita iso poskihampaita ei alunalkaenkaa kovin montaa ole suotu. Toivottavasti tyttö saa pitää hampaansa mahdollisimman kauan.

Onneksi koirat eivät kuitenkaan näitä asioita osaa murehtia vaan kotona otettujen lisätorkkujen jälkeen tyttö oli jo oma itsensä ja jaksoi rähistä pihatien peltilehmille.


Ennen
Jälkeen

Ennen
Jälkeen

Kotiin käveltiin omin jaloin, mutta sitten uni vei voiton.



keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Agilitya pitkän tauon jälkeen

Olen jälleen aktivoitunut agility-rintamalla 1,5 vuoden tauon jälkeen. Lajista jäimme molempien tyttöjen kanssa tauolle 2013 keväällä, koska syksyllä lähdin vaihto-oppilaaksi. Palattuani suomeen olisi koirille ollut jatkoryhmä tiedossa, mutta koska jo keväällä alkanut motivaation puutteen tunne oli yhä olemassa jätin leikin siihen ja ilmoitin, että pidämme kunnon tauon.

Tänä syksynä ajatus esteistä alkoi jälleen tulla mieliin ja lähdin tiedustelemaan mahdollista ryhmäpaikkaa ATT:n mölliryhmistä - tällä kertaa kuitenkin vain yhdelle koiralle. Treenatessani molempien koirien kanssa samassa ryhmässä yhtäaikaa huomasin, että minun oli todella vaikea kunnolla keskittyä jokaiseen rataan ja koiran suoritukseen, koska ohjaustavat molemmilla tytöillä olivat erilaiset. Se lienee osasyy myös siihen, että motivaatio alkoi kadota.

Nyt päätin jatkaa aktiivista treenaamista ryhmässä vain Nemin kanssa, joka on selkeästi osoittanut sertifikaatteja lajia kohtaan. Mannakin lajista pitää - kuka koira ei, mutta huomaa, että samanlaista intohimoa ei ole. Tai ainakaan omistajalla ei vielä tässä osaamisen vaiheessa ole työkaluja herätellä niitä tarpeeksi. Mannan pääsee siis hallille mukaan omatoimitreeneihin pitämään haustaa toisinaan.

Takana on nyt kaksi kertaa uudessa ryhmässä ja täytyy sanoa, että tuo koira on uskomaton! Yli vuoden tauon jälkeen neiti meni renkaan ja pussin suuremmitta ongelmitta ensimmäisellä treenikerralla, kunhan asiasta ensin hieman muistuteltiin ja tämänpäiväisissä treeneissa täydet kepit ohjureissa ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti heti ensimmäisellä kerralla! Minä kun luulin, että koira niitä oikein edes osaa, kun vanhanaikaisella käsipelillä opetettu kerta kaksi puolikkailla kepeillä, joskus jossain. Niin se ihminen kuin eläikin vain prosessoi oppimaansa tietoa.


Kirjoitukseen liittyviä agilityaiheisia kuvia itseltäni ei löydy, mutta laitetaan tähän loppuun muutama kuva meidän kesästä, jota vietimmi mökillä aina kun työt vain antoivat periksi.










sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusi matto

Olemme koko viime vuoden metsästäneet uutta mattoa (tai no siitä asti, kun totesimme, että avomieheni matalanukkainen musta matto on aivan painajainen koiraperheessä).

Luin paljon kirjoituksia aiheesta "koira ja matto" ja lopputulokseksi sain sen, että tekokuituinen, paperinarumatto tai perus puuvillamatto olisi loppupeleissä kaikkein käytännöllisin koirataloudessa. Värityksen halusimme pitää aika samana, koska sisustuksesamme on paljon mustaa ja valkoista.

Olimme molemmat mieltyneet perinteiseen raitamattoon. Hieman erilaista mallia löytyi niin IKEAn kuin Anttilankin valikoimista. Tänään kun jälleen suoritin viikottaisen salitreenin tuon maton kimpussa totesin, että saa riittää ja päätin kauppareissulla poiketa matto-ostoksille.

Mukaan tarttui lopulta 160x230 Anttilan Anno Lankku- matto musta/valkoisella värityksellä. Matto näyttää todella siistiltä (tottakai se vielä näyttää...) ja sopii sisustukseen hyvin, vaikka kassalla tivasi myyjäparalta, että onhan tässä matossakin sitten palautusoikeus, jos se ei sovitaan millään tavalla sisustukseen.

Mielenkiinnolla jään odottamaan kuinka tämän maton kanssa tullaan pärjäämään. En kuitenkaan usko, että tämä matto voisi mitenkään olla niin vaikea kuin aikaisempi mattomme, joka suorastaan imi kaikki karvat sisäänsä.

Nemi otti maton heti omakseen.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uimakoulu ja uusia temppuja

Olen ollut nyt 4 viikkoa Suomessa ja tänään ensimmäisen kerran täällä Lounais-Suomessa on ollut pakkasta! Voi sitä koiraihmisen riemua, kun lenkiltä tullessa ei koiria tarvitse suoraa lentoa viedä kylpyhuoneeseen ja tassupyykille. Koiranomistajat kiittävä.

Aamulla olimmekin aikaisin lenkillä, koska pakkasin koirat jo ennen kahdeksaa autoon, nappasin kaksi muuta kyytiläistä mukaan suunnaten kohta Helsinkiä ja Helsingin koirauimalaa. Reitti oli onneksi todella helppo Turusta kohti Helsingin Itäkeskusta ja 2,5km vasemmalle. Teollisuus hallien keskeltä löytyi uimalan kyltit.

Keli oli mitä erinomaisen ajella ja aikaa meni karttapalvelun ilmoittamat 2h aika tarkalleen. Käytimme koirat vieressä olevalle heinikkoalueella hieman jaloittelemassa ennen kuin teimme rynnäkön uimalaan, jossa ensimmäinen autolastillinen shelttejä jo odotti.

Yhteensä meitä oli paikalla 7 ihmistä ja 9 nelijalkaista joista uimareita oli laidasta laitaan. Kaikille muille, paitsi Etelä-Suomen-Shelttien uintivahvistuksella ei ollut aiempaa kokemusta uimahallista. Uimalasta löytyi kaksi allasta, jotka oli hyvin erotettu toisistaan ja kulku näille tapahtui eri kautta, joten eri altaan porukka ei häirinnyt toisiaan.

Uimalan tilat eivät itsessään olleet suuren suuret, mutta täysin riittävät niinkin isolle porukalle kuin me ja sopu sijaa antaa - etenkin "vaatehuoneessa", johon me pitkänmatkalaiset saimme jättää takkimme, kassimme ja pussimme yhden koittaessa loikkia ihmisten ja koirien yli huoneen perällä olevaan wc:hen.

Pesutila oli altaan vierellä, missä koira huuhdeltiin ennen altaaseen menoa. Samalta seinustalta löytyi myös kuivattelutilat kuivauslaitteineen. Uimme 3 koiran ryhmissä. Mitään riitäsointuja en mistään ryhmästä kuullut, joten sanoisin, että kaikki olivat verrattaen tyytyväisiä päivään.

Manna ja Nemi uivat viimeisessä ryhmässä vanhan tutun Alissa-sheltin kanssa, joten viimeinen ryhmä edusti täysin soopelivahvistusta - edellisen ryhmän ollessa trikkiryhmä. Ensimmäisessä ryhmässä oltiin suvaitsevaisempia ja jokainen väri oli edustettuna.

Nemi ei ole vettä pelännyt vaan noutanut keppiä vatsakarvoihin asti ja lähtisin uimaan aika reippaasti. Ensin hieman oltiin hakusessa, että mitäs täällä tehdään ja koirat yrittivät kiivetä laidoilta ylös. mutta 3 ja 4 kerralla molemmat jo uivat. Nemi nouti lopulta jopa palloa vedestä! Opettaja sanoikin, että Nemi voisi yhden opetuksellisen kerran jälkeen lähteä jo hyvin todennäköisesti itsenäisesti noutamaan palloa.

Mannan uinti parani myös jokaisella kerralla, mutta pikkuneidin isoista bambin silmistä näki, että "vesi on märkää" ja se ei neitiä oikein miellyttänyt. Altaasta ylös päästyään Manna livahti kauas altaan reunalta. Mutta tämä koira vaatisi siis selkeästi vielä useamman kerran opettajan kanssa, jos halutaan maisteri merkki saada.

Olisi kyllä todella mahtavaa päästä uudestaan tyttöjen kanssa uimaan. Meidän autoyhtye pyörähti vielä Musti&Mirrin Outlet myymälään Vantaalle ja mukaani tarttui koulutusnameja sekä pienet vinkuvat tennispallot (joita myös käytimme uimaopetuksessa).

Teimmekin tässä Nemin kanssa muutaman pito harjoituksen ja tyttö hokasi idean heti. Tätä nyt vain vahvistetaan ja aletaan laajentaa esineistä jossain vaiheessa niin kohta minulla on oma kantaja koululaukulle.

Suosittelen lämpimästä Helsingin Koirauimalaa uinti paikkana, jos sillä suunnalla asuu tai tulee käytyä. Puolen tunnin ajalle riitti hyvin uintiaikaa kolmele koiralle, joten kaverit mukaan ja porukalla uimaan. Henkilökunta oli ystävällistä niin kassan- kuin altaankin puolella. Vaikka omista koiristani Manna selkeästi ei ollut niin innoissaan niin liikuntamuotona se on koiralle mitä erinomaisinta liikuntaa - niinkuin ihmisillekin.

Paikalla oli myös kuvausta harrastava Hanna Pietiläinen kameransa kanssa, joten saimme  kuvamateriaalia uintipäivästä.













sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Öissä töissä

Olen nyt toista yötä töissä ja täytyy kyllä sanoa, että on helpottavaa, kun tietää, että aamulla sinua ei odota tuhottu asunto ovenkarmeja ja sohvaa myöten. Uutississakin oli taannoin juttua koirasta, joka oli tuhonnut asunnon eroahdistuksissaan lunastuskuntoon.

Kaksi verrattaen kelpoa koiraa olen saanut, koska mitään irtaisimistoa koirat eivät ole koskaan tuhonneet. Manna nyt tuskin mitään edes osaisi tuhota, kun on niin sihtisuu muutoinkin ja Nemin ansioihin voi listata muutaman pehmolelun suolestamisen.

Nemin kanssa painittiin aika pitkään sisäsiisteyden kanssa, yli kaksi vuotias taisi olla, mutta nyt voi onneksi sanoa, että hätiä ei ole eää sisälle tehty, joten jännityksellä ei tarvitse työvuoron jälkeen kotiin mennä, että minkä tahmean lätäkön päälle astuu. Oman jännityksensä kuitenkin tuo ylihuominen uudenvuoden aatto, jolloin raketit taas paukkuvat.

Nemi on paukkuherkkä ollut pienestä asti, kun raketti ihan vieressä pamahti, joten tiedossa on uusivuosi kotona koirien kanssa. Tarkoitus olisi syödä jotain hyvää ja antaa tytöillekin jotain harhautus-herkkuja ja katsella elokuvia.



Luotettava, vaikka sitä ei ilmeenperusteella uskoisi.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pikkujoulut koirien tapaan

Vietimme tänään keskipäivällä Nemin kasvattajan järjestämässä koirien pikkujoulussa - mikä kyllä kuran, ravan ja likaisten tassujen määrän mukaan voisi sanoa olleen ennemminkin pikkujoulurieha.

Koiria oli toistakymmentä paikalla ja leikit olivat etenkin saman pentueen koirien kesken vauhdikasta. Mukana ollut nuorimmainen 7,5kk soopeli-neiti katsoi menoa vähän arempana etäältä, mutta lähti myöhemmin myös muiden mukaan juoksemaan.

Omasta laumastani Manna tapansa mukaan oli niin neitiä että. Ilmasto oli arvon neidille aivan liian märkä ja mikä määrä toisia koiria! Itsevaltias, kun ei oikein haluaisi sosialisoitua kenenkään kanssa. Taisi koiraparka taas huokaista, että mihin se on tuota. Että olisit emäntä vain ottanut tuon kasvatti- honiskon mukaan niin olisin voinut jäädä kotiin omaan lämpimään pieneen petiin nukkumaan.

Nemi puolestaan lähti leikkiin mukaan, vaikka mitään parasta kaveria ei tästä laumasta löytynytkään, mutta kaikki olivat erittäin sopuisia - siitä tämä on kiitettävä rotu. Että niin sosiaaliset kun ei sosiaalisemmatkin voi yleensä ottaa mukaan tällaisiin joukkokokoontumisiin.

Kunnon varustuksesta huolimatta hieman varpaita palella, mutta hetken helpostusta toi kasvattaja-perheen tarjoama grilli-katos asiaankuuluvine makkaroineen, pipareineen sekä jouluisine glögeineen. Koiralauma myös havaitsi nopeasti missä tämä Buffet- sijaitsi, mutta valitettavasti alue oli rajattu ravintolalain mukaan ja koirilla ei ollut pääsyä anniskelualueelle.

Jouluriehassa jaettiin myös tuttuun tapaan kunniamainintoja vuoden eri harrastuksissa menestyjille, vaikka sohvankuluttajatkin ovat yhtä rakkaita. Omaa koiraa ei listalla ollut siitäkään syystä, että olemme aika hiljaiseloa viettäneet harrastusten saralla. Agility on ollut tauolla viime keväästä asti ja koska uutta ryhmäpaikkaa ei ainakaan vielä ole saatu (nyt kun kotiuduin jälleen Suomeen) täytyy katsoa mitkä ensivuoden suunnitelmamme on. Jätämmekö harrastamisen vähän tauolle ja katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan saa nähdä.

Aluillasta kävimme vielä kävellen anopin luona tottuilemassa ja viemässä joulumuistamisia. Täällä tytöt laittoivat jälleen 2,5 vuotiaan Roy- heelerin ojennukseen. Poikaparka, kun kaksi naista ärisemässä. Nyt on kotona hiljaista ja koirat nukkuvat tyytyväisenä. Ollut rankka päivä .
©Niina Kaanela
.

©Niina Kaanela



©Niina Kaanela
©Niina Kaanela

perjantai 29. marraskuuta 2013

Erossa olo yhdistää

Olen ollut nyt poissa kotoa ja koirieni luota melkein kolme kuukautta. Onneksi tänäpäivänä on internet, skype-ohjelma ja niin edelleen, jotta olen voinut seurailla mitä omille pienille karvakorvilleni kuuluu hoitopaikassaan. Kun on ollut vaikeaa, olen ottanut ottanut yhteyden koti suomeen karvakorvatunturille- ja saanut aina iloisen hämmentyneet vastaanoton nappisilmien tuijottaessa kaiutinta ihmeissään, että mistä se omistajan ääni oikein kuuluu.

Etenkin sydämeni on saanut pakahtumaan näistä toisista se hölmö pystykorva, joka tuijottaa kaiutinta ja keikuttaa päätään ihmeissään edestakaisin, vanhemman tuijotellessa tapansa mukaan tyynesti sängyn päältä etutassut ristissä kohti ääni-lähdettä tekemättä sen suurempaa numeroa itsestään.

Törmäsin toissapäivänä kyseiseen tekstiin yhdellä nettisivulla. Tämä kirjoitus on ilmeisesti pyörinyt internetin syövereissä jo pidemmän aikaa, mutta itse törmäsin siihen ensikerran.

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit minua omaksi lapseksesi. Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin sinun Paras Ystäväsi. Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit: Miten sä voit? Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni edessäsi. Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa. Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä. En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja riemuissani riehuin kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä rakastuit. Hän, sinun nykyinen miehesi, ei ole koiraihminen, mutta silti tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen.

Kun lapset syntyivät, ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä. Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa. Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini, kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina lompakosta kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta. Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen "Kyllä" ja vaihdoit aihetta. En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun aiheutin rahanmenoa sinulle. Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin asumaan, mutta kerrostaloon, johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.

Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika, jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi. Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin. Ilmassa oli koirien, kissojen, tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että löydätte hänelle hyvän kodin." Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena. He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski- ikäiselle sekarotuiselle nartulle. Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui: "Äiti, älä anna heidän ottaa koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita: ystävyys, lojaalisuus, rakkaus ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista. Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut ottamaan kaulapantaani ja hihnaani. Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika. Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä tiesit muutosta etukäteen mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset rapsuttivat minua hellästi ja kysyivät: "Miten sä voit?" Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin, kun näillä aikaa kiireiltään riittää. Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää sitten.

Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen vierelleen. Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet muuttanut mielesi ja tämä on vain pahaa unta. Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa pelastaa minut. Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta pentujen kanssa. Niillä ei ole vielä hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin häkin takanurkkaan. Istuin ja odotin.

Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei minut hiljaiseen huoneeseen. Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei minun nyt tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi , kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että vankeuspäiväni olivat nyt ohi. Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.

Tiesin hänen liikkeensä etukäteen: hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan aikaan kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän pisti ruiskeen suoneeni ja tunsin miten kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja sanoin hiljaa: "Miten Sä voit?" Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi pahoillani" Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan paikkaan missä minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei enää tarvitse huolehtia mistään. Se on todella erilainen paikka. Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten Sä voit?" ei ollut tarkoitettu hänelle.

Se oli tarkoitettu simulle, rakastettu isäntäni, kun mietin viimeisillä hetkilläni sinua, ja vain sinua. Odotan sinua ikuisesti. Voi olla, että joku toinenkin osoittaa sinulle tällaista uskollisuutta elämässä. - Jim Willis 2001"

"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä kyyleleenkin silmään, niin muista että tämä tarina on tosi.. Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus rakastettu, mutta jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa omistajiensa välinpitämättömuuden takia. Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla lemmikkillä on joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut. Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua. Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin, että sen ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme onnistuneet. Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita kaikkea muitakin tekemään niin. On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen loppuu. Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

Muistan hyvin kuinka vaikeaa itselläni oli reilu vuosi sitten. Elin yhtäkkiä yksin kahden koiran kanssa, opiskelin, tein töitä - aivan liikaa - ja koirat jäivät vähälle huomiolle. Olin todella väsynyt ja välillä turhautuessani mietin, että antaisin nämä kaksi uskollista ystävää pois.

Ihmisen elämäntilanteet muuttuvat, mutta emme me silti halua hylätä ystäviämme - etenkään niitä tosi ystäviä. Lemmikkien kuuluminen elämään tuo omia haasteita ja velvollisuuksia. Ei voi mennä aivan kuten haluaa, mutta joka päivä voimme tehdä uusia valintoja ja valita ympärillemme ihmisiä, jotka sopeutuvat siihen elämään mitä me elämme lemmikkiemme kanssa.

Itse en ole kokenut, että koirat olisivat estäneet kovin paljoa tekemisiäni, kuten nyt. Olen ollut melkein 3kk poissa - ilman koiria, mutta ne ovat hyvässä hoidossa. Ja kyllä aion myös jatkossa matkustella. Koska aina löytyy varmasti joku, joka voi antaa sen tarvittavan hengähdystauon viemällä koiran iltapissalle puolestasi jne.

Vaikka ne ovat todella tärkeitä, mielestäni pitää olla itselleen armollinen eikä tuntea syyllisyyttä, jos haluaa hetken "omaa aikaa" ihan vain arjenkin keskellä. Vanhemmatkin tarvitsevat välillä hengähdystauon jälkikavustaan ja karkaavat viikonlopuksi lomalle.

Ei enää kauaa niin saan yllin kyllin rakkautta ja märkiä pusuja. <3 br="">

lauantai 5. lokakuuta 2013

Koiranäyttelyssä Irlannissa


Tänään helpottaakseni ikävää omista karvaturreista lähdin katsastamaan paikallisen kennelliiton (The Irish Kennel Club) järjestämän kaikkien rotujen näyttelyyn, joka pidettiin Dublinissa.

Paikalle löytäminen oli jo haaste sinänsä koska täkäläiset eivät sen enempää harrasta tarkkoja osoitteita vaan järjestävän organisaation sivuilla on kaupunginosan nimi, missä tämä National Show Center sijaitsi. Showhallin omilla sivuilla informaatio ei ollut sen parempaa; summittainen kartta löytyi mihin oli merkattu lähin pubi ja pankkiautomaatti.

Onneksi vanhan partiolaisen suunnistaidot olivat vielä terässä ja paikalle löysin hyvään aikaa heti klo 9.00, kun kehät alkoivat.Tämän tarkempaa tietoa ei siis ollut... rotuja oli listattu yhdelle tuomarille useita kymmeniä parhaillaan, mutta luki vain että kehät alkavat aamulla klo 9.00 mitään sen tarkempaa ei ollut, että kuinka monta minkäkin rodun edustajaa olisi paikalla. Toivottavasti koirien omistajat ovat saaneet hieman tarkemmat.

Halli ei ollut suuren suuri, joten edes turun messukeskuksen kokoisesta paikasta ei ollut kyse. Kehiä oli sisällä, että ulkona. Mukavaa kuitenkin oli, että kehät olivat kaikki ihan mukavan kokoisia, suomessa, kun on nähnyt näitä tilkkutäkkejä aina ajoittain.

Sheltanninlammaskoirat tuomaroi Tansakalainen Mr Svend Lovenkjaer, vanhempi ihan leppoisan oloinen miestuomari. Juttelin muutaman sheltin omistajan kanssa ja tiedustelin paljonko koiria on paikalla. Vastaus oli aika leveilevä, että siinä neljässä kymmenissä. Näyttivät siltää, että nyt saa suomalaistyttö katsoa aikamoisen lauman koiria. Tähän ilmoitin, että suomessa tuossa määrässä on yleensä vain nartut, hah!

Vaikka itse en ole toviin ollut kehän sisäpuolella, oli koirien laatu todella vaihteleva. Koon ylärajoilla olevia ei paljon näkynyt, mutta oli pientä seassa jonkin verran. Merlejä oli muutama, mutta eivät kyllä olleet mikään näistä omaan silmääni kauneimpia yksilöitä; värin eikä rakenteen suhteen.

Eri luokista erottui selvästi muutama kasvattaja jotka esittävätkin useamman koiran. Etenkin tämän miehen koiran olivat selkeästi näyttelypuolen koiria, kun muut olisi voinut luokitella perus kotomurreiksi, vaikka yhtä rakkaita kaikki ja on ne omatkin korva- ja karvapuolet kehään viety.

Täällä päin maailmaa on selkeästi myös vallalla se, että MIEHET esittävät koirat. Toki tämän rodun kohdalla naisia oli ehkä verrattaen enemmän, mutta edeltäneet Corcit olivat lähes ainoastaan miesten esittämiä.

Dublinin keskustassa ei ymmärrättäenkään paljon koiria näe, eikä kaupungin sisällä muutoinkaan paljoa, mutta ne joita näkyy ovat lähes kaikki vapaita, tottelevat omistajaansa, eivät ärhentele muille koirille, ihmisille vaan kulkevat kauniisti vierellä vapaudesta nauttien. Pakostakin tulee mieleen, että suomessa näin ei ole, koirat remmirähjäävät, karkaavat sen sileän tien jne. Ehkä tiukka hihna ei aina ole se oikea ratkaisu.


Sympaattinen vanha mies 6,5kk ikäisen pennun kanssa. Oli kehässä vähän hukassa, että mihin suuntaan milloinkin piti mennä.

Täältä löydät kaikki kuvat: Irlanti koiranäyttely <----- br="">

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin...


Koirien kanssa ollaan nyt toista viikkoa kesälomalla. Vähän sitä alkaa itsekin jo päästä kesäfiilikseen ja tänään tehtiinkin pitkä lähes parin tunnin aamulenkki läheiseen venesatamaan missä koiria pystyi juoksuttamaan pienellä epävirallisella rannan pätkällä.

Nemi haki reippaasti keppiä vedestä, kunhan keppi ei lentänyt liian syvälle. Selkeä raja näytti olevan vatsakarvojen kastuminen, mikä jälkeen katseltiin haikeasti liian kauas lipuvaa keppiä. Manna ei tullut lähellekään vesirajaa. Eihän hieno neiti nyt voi tassujaan kastaa vapaaehtoisesti.

Tosi paikka tuli kuitenkin, kun Manna bongasi parven sorsia. Kiusaus oli liian suuri ja niinpä prinsessa joutui veteen rynnimään siinä toivossa, että ensi sunnuntaina voisimme nauttia sorsapaistia- valitettavasti kastumisesta huolimatta ei paistia saatu.

Eilen pyörähdimme Nemin kanssa Salon näyttelyssä. Tuomarina nartuilla oli Irlantilainen Fiona Clarke. Tuomarin linja oli ERI painotteinen koko JUN ja NUO luokan ajan, eikä linja pahemmin poikennut AVO luokassakaan johon Nemi oli ilmoitettu. Niinpä saimme upean tuloksen AVO EH tälle pystykorvaiselle pienelle paimenkoiralle ja näyttelyt on nyt meidän osalta saatu päätökseen. Saldona kaksi avoimen luokan mukaan arvioitua Erittäin Hyvää koiraa. :)


Agilityssa on käyty nyt taas hieman säännöllisemmin, mutta kohta jäämmekin pitkälle tauolle, koska syksyllä olen lähdössä reissuun ja treenit jatkuvat vasta ensi vuoden puolella. Saa nähdä missä ryhmässä. Tämänhetkiseen kouluttajaan olen todella tyytyväinen, joten hieman onkin haikeaa, että hänellä emme mahdollisesti enää sitten pääse jatkamaan.

Jos kesällä osuu sopivasti epiksiä voi olla, että käymme siellä pyrähtämässä. Viime kuun epiksissä Manna teki hienon radan 15rv, mutta aika oli sijoittuneista koirista nopein, joten ei lainkaan huonosti. Tämä ykköstykkini taasen veti leikiksi 85rv ja muisti, että ei kilpailua saa ottaa liian vakavasti....


Mukavaa kesää kaikille!