lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuulumisia

Tänään olin Turun messukeskuksessa seuraamassa ryhmänäyttelyä, joissa moni tuttu koira kävi tiukan ruotsalais tuomarin tuomaroitavana. Tuomari piti aikamoista tahtia niin, että useamman koiran esittävät saivat kyllä pistää vauhdiksi, että ehtivät koiran vaihtaa.

Jälleen nähtiin upeita tuloksia kehässä ja kaipuu sinne päästä itsekin oman koiran kanssa nosti taas päätään. Eikä asiaa helpottanut se, että pääsin handlaaman tuttavan koiraa PN-kehään. Jos vain... Ensi kuussa olisi Turussa KV näyttely, jossa on Irlantilainen tuomari. Ilmoittautumis aikaa olisi huomiseen, mutta 50€ maksaminen siitä, että saisin Nemille sen H:n on vain aivan liian korkea hinta, joten tyydymme jälleen vain turistin rooliin.

Harrastusrintamallekin kuuluu uutta, olen nimittäin saanut Nemille ryhmäpaikan ATT:ltä samasta ryhmässä jossa Manna treenaa. Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa molempien kanssa treenaamassa ja kahden koiran ohjaaminen luo kyllä haasteita, koska molemmat ovat hyvin erilaisia ohjattavia. Siinä missä toista saa melkeinpä työntää menemään itsenäisesti on toinen jo mennyt kaksi estettä edeltä ja koitat pysyä itse perässä. :)

Viimeviikon puolukka saalis.
Juoksuja täällä edelleen odotellaan. Nemi täytti kk sitten 2 vuotta ja juoksut antavat edelleen odottaa itseään. Väliä nyt se 12kk +. Toisaalta ihanne, että väli on pitkä, mutta kun tässä odotellaan vasta toisia juoksuja olisi kiva tietä, koska mahtanevat tulla.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Aina mielessä - ruoka!

BARF = Biologically Appropriate Raw Food

Silmiin osui aamulla ystävän linkittämä facebook tykkäys - kohteesta Musch. Heillä on tällä hetkellä vireillä ruokakampanja facebookissa. Homma menee yksinkertaisimmillaan niin, että sivulle ja tykkäät siitä, jolloin olet lunastanut itsellesi 500g Barf- kana-aterian.



Tänä päivänä, kun moni tieto kulkee julkisen median kautta on helppo saada nävyyttä juuri tämänkaltaisilla kampanjoilla. Lisänäkyvyyttä saadaan toki vielä antamalla sivulle eksyjöille lisäporkkana: Bloggaa ja saat 5 ilmaista BARF- ateriaa (kyllä sen yhen lisäksi).

Jotta ei nyt täysin menisi mainonnan puolelle niin olen itsekin olut kiinnostunut osittaisesta barffauksesta, mutta Nemi heikon vatsan takia, on tuloksena ollut yleensä 3-4 päivän ripulikaaos ja te tiedätte mitä se on!

Katsotaan siis, jos tämä sopisi meille. Kokemusta lähinnä kanan kauloista jotka eivät sopineet (osittain ehkä sen vuoksi, että joku ahne koira syö ne kutakuinkin kokonaan... meneehän sitä vähemmästäkin vatsa sekaisin). Isot hirven luut eivät kyllä ole samanlaista kaaosta saaneet aikaiseksi.

Kuuluu meille muutakin kuin mainontaa - mutta siitä sitten toisessa postauksessa! Ja tervetuloa uudet lukijat ketkä tämän kampanjan avulla sivuille löytävät! :)