tiistai 26. huhtikuuta 2016

Turussa uusi koirauimahalli

Turun ja Kaarinan rajalle Piispanristille (Kaarikatu 8) on avattu Turun koirauimahalli. Kävimme Nemin ja kaverin Alissa koiran kanssa testaamassa uudet altaat. Puitteet olivat oikein siistit ja hinta oli sopivan huokea:

-1 koira 30min 20€
-2 koiraa 30min 25€
-3 koiraa (maksimi määrä) 30€

Altaita hallissa oli kolme, joten useampi koira ohjaajineen mahtuu yhtäaikaa paikalle. Vaikka sivuilla ohjeet sisään- ja ulos tulemisineen kuulosti hieman monimutkaiselta niin paikalle päästyä löysi perille helposti.

Nemi ja Alissa ovat uimareina aika samaa tasoa. Mökillä noutavat vedestä vatsan syvyydeltä keppiä ja ovat käyneet isolla kirkolla Helsingissä kerran uimassa. Molempia siis hieman jännitti kevään ensimmäiset uinnit uimahallissa. Tarkoitus olisi muutaman viikon päästä käydä uudelleen.

Allasta ei pysty kiertämään, joten jos koira ei ole vielä tosi vesipeto kannattaa olla vara ohjaaja mukana, joka voi altaan toisesta päästä käydä uimareita houkuttelemassa pidemmälle.

Käykäähän kaikki reippaasti varailemassa uinti aikoja, jotta saadaan lähiyritystä kannatettua, jotta se myös säilyy Turussa ja kehittää entisestään koiraliikuntaa!


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Itkupotkurivarit kun edistystä ei vain tule

Jälleen kotiuduttu treeneistä. Takki lensi kiukuspäissään vauhdilla vaaterekille ja tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuntuu, että tuo agility ei meinaa luonnistua ei sitten millään. Milloin koira on kahvilla ja milloin omistaja.

Tuntuu, että niitä hetkiä jolloin olemme yhdessä radalla on treenikertoihin suhteutettua minimalistinen määrä. Lajia on tahkottu jo monta vuotta ja ohjaaja ei saa päähänsä edes 18 esteen rataa vaan törttöilee radalla minkä kerkiää - koira kerrankin teki kiltisti juuri niinkuin näytettiin.

Treenikertoja on jälleen jäänyt väliin niin juoksujen kuin työmenojen puolesta, joten tänään luottoa keppeihin ei ollut vaan laitoin kaikki rimat paikoilleen. Ne sitten mentiin niin ja näin. Keinu meni ensi kokeilulla hyvin, mutta rataa tehdessä vedettiin komeasti lentokeinu ja nyt sitten hiivitään keinua ylös elämää hitaammin. phhhh...

Tässä pitää kohta alkaa miettiä kuinka monta vuotta Nemillä on vielä agility vuosia jäljellä ja olla edes päästy vielä edes niihin ensimmäisiin kisoihin, kun ei tämä taulapää omistaja muista rataa kuin puoleenväliin. Nopealla googletuksella löysin V V V - Viivi Venla Vola- blogin, jossa on useamman kirjoituksen postaus rataantutustumisesta ja muistamisesta. Ehkä olen aina vain opetellut rataa väärin - numeroiden kanssa. Katsotaan jos se tästä vielä iloksi muuttuu, mutta tosi turhautunut olo on tämän harrastuksen kanssa, kun tuntuu olevan niin takkuavaa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Katkonaiset treenit

Tänään hallilla Nemi oli varsin levoton eikä oikein osannut keskittyä. Ottaa edelleen selkeästi häiriötä ryhmämme isosta koirasta, joka syksyllä pääsi karkaamaan Nemin päälle. Samoin viereisen kentän treenaavat koirat hermostuttivat.

Rata itsessään jäi siis hyvin katkonaiseksi eikä omat ohjauksetkaan menneet nappiin. Turhauttavaa, kun tuntuu, että koko harrastus ottaa enemmän takapakkia kuin menee eteenpäin. Tuntuu, että koiran keskittyminen on nykyään kaikessa muuussa, kun tarkkailee vain epäluuloisena ympäristöään. Nemi kun on niin pitänyt agilitystä. Harmittaa. Treenatessamme toisella radalla yksin otti Nemi kieltoja myös putkelle, jota ei ole yleensä tehnyt.

Ensi viikolla en välttämättä töiltä ehdi ryhmätreeneihin, mutta täytyy koittaa, jos omatoimisesti hallilla ehtisi käymään. Perjantaina olisi epikset, joissa voisi käydä hakemassa hieman häiriö-treeniä ja kisakokemusta. Toivotaan, että aikataulut menee yksiin ehtisin tuolloin hallille.




sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Agilityn tavoitteet vuodelle 2016

Vuodeksi 2016 ostin vihdoin kilpailulisenssin, jotta meillä olisi optio Nemin kanssa startata virallisissa tämän vuoden aikana. 

Kirjasin ylös seuraavat tavoitteet tälle vuodelle:

-kehonhallinnan parantaminen ja sen avulla ohjaaminen
-ohjauksen ylläpitäminen koko radan ajan!
-radanlukutaito (mikä on paras ohjaustekniikka Nemin kanssa)
-kontakteihin varmuutta (target-palkkauksella alastulon vahvitus mm. omatoimitreeneissä)
-kepit kisakuntoon (ohjurit pois kevään aikana)
-keinun omatoiminen opettelu hallilla
-treeniä kisatilanteisiin; epiksiä, epiksiä, epiksiä!
-hallille 2x viikossa (ryhmätreeni + omatoimitreeni)
-ohjaustekniikoiden opettelua ja kertausta (etenkin erilaiset käännökset)
-Virallisiin loka-marraskuussa 2016




Ohjaustekniikoiden opettelua (etenkin erilaiset käännökset)

Tarkoitus olisi yrittää nyt kevään aikana sisäistää eri ohjaustekniikoita ja käydä hallilla treenamassa niitä kohdennetusti + esim putkea, kontakteja, keinua. Hallille menoa olen vältellyt itsekseni hieman senkin vuoksi, että olen ajatellut, että en osaa mitään rataa sen enempää rataa rakentaa. Mutta jospa sitä keskittyisikin enemmän ohjausksiin ja treeneissa/epiksissä sitten toteuttaa radalla näitä harjoittelemiaan ohjauksia. 

Löysin youtubesta videon, jossa on esitelty alla olevat ohjaustekniikat. Ei kun harjoittelemaan. 



- valssi
- persjättö/sokkari
- takaaleikkaus
- viskileikkaus
- niisto
- sylkkäri
- poispäinkäännös
- takaakierto
- twisti
- päällejuoksu
- pakkovalssi
- jaakotus
- tuplasylkkäri
- vippaus
- ihmisnuoli
- jenkkikäännös
- japanilainen
- backlap
- putkijarrutus
- leijeröinti


torstai 10. joulukuuta 2015

Agility keppien ohjurit + ohje

6- sarjan kepit sain jo monta vuotta sitten tutun kautta ja tänään sain vihdoin tehtyä niihin ohjurit! Ryhmätreenimme jäivät tauolle, mutta nyt olisi joulutauolla tarkoitus treenata keppejä ja saada ainakin muutama ohjuri häivytettyä.

Tarvikkeet:

-Putkikiinnikkeitä halkaisija 25mm mikä sopi omiin keppeihini 2,99/ 2kpl (Biltema)
-kirkasta vesijohtoputkea 1,65€/m (K-rauta)
-Putkeen sopivat proput ja ruuvit.

Ostin putkea varuiksi 7m, mutta hieman jäi itsellä yli. Yhden ohjurin pituudeksi tuli n. 1,5m





Laita proppu putkeen ja kiinnitä letkupuristin. Aseta tämä valmis puoli keppeihin ja mittaa ohjurin oikea pituus. Katsaise putki, kiinnitä toisen pään kiinnikkeet ja pätki loput ohjurit samanpituiseksi ja viimeistele.

Hintaa puolikkaalle sarjalle tuli itsetehtynä alle 25€ ja varmasti vieläkin pääsee edullisemmin, jos vaikka tuttujen työmaalta löytyy ylijäämiä.

Näin sitä mennään! Hyviä treenejä kaikille. :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Siedätystä

Tänään olimme jälleen treeneissä kahden viikon tauon jälkeen, koska viikko takaperin oli hallillamme epikset.

Otin reilusti nameja mukaan ja naksuttelin/namittelimme koko hallissa olo ajan. Tulin ajoissa paikalle, joten ehdin tehdä jonkun aikaa Nemin kanssa rataa ihan itsekseni. Hiljalleen porukka saatiin kasaan, rakennettiin rata ja alettiin kukin suorittaa sitä vuorollamme.

Oma vuoroni Nemin kanssa oli vasta loppupuolella, joten namittelimme "vaihtopenkillä" ja toisella kentällä samalla, kun teimme juttuja. Nemi sieti hyvin tätä päälle karannutta koiraa tällä kertaa, jes!! Hieman enemmän paineistumista oli huomattavissa silloin, kun tämä kyseinen koira teki omaa rataansa ja liikkui siis enemmän.

Olin toisella kentällä koko koiran treenin ajan, joten pystyin kauempaa palkkaamaan Nemiä, kun kohdisti huomiota oikeisiin asioihin. Selvästi valppaampi oli, mutta paljon parempaan suuntaan jo ollaan menossa onneksi. Joten tästä ei taida tulla liian suurta mörköä.

Tällä vuodelle treenejä on yksi, mutta ensi vuonna lähdetään jälleen uudella draivilla harjoittelemaan. Pitääkin alkaa pohtia, että ottaako sitä harjoittelu vai kisalisenssin samantien. Ensi vuosi kun olisi kuitenkin pääpiirteittän tarkoitus olla ihan Suomessa niin mitään pitkiä treenikatkoja ei pitäisi tulla.

torstai 12. marraskuuta 2015

Treeniä

Ja niin eilen pyörähti taas treenit käyntiin ATT:lla, kun allekirjoittanut on jälleen tukevasti jalat suomen kamaralla muutaman viikon reissun jälkeen. Vaikka sormet ristissä toivon, että Nemi olisi voinut tämän reissun aikana hoitaa juoksut pois alta, ei niitä kuulemma ole kuulunut. No toivottavasti panttaa sitten joulutaukoon asti.

Eilen pystyttiin tekemään toisella kentällä omatoimitreeniä ja harjoittelimme pussia, joka aina vähän jänskättää, jos sitä ei toviin ole ehtinyt tehdä. Myös keinu oli eilisen "ostoslistalla". Ihan mukavasti meni muutama toisto. Ohjeita on löytynyt keinun opettamiseen useita, mutta eilen vain ohjasin Nemin esteelle ja himmasin itse alastuloa. Hienosti jäi 2on 2off:iin. Varovasti toki vielä kipittelee. Katsotaan saadaanko näin estettä eteenpäin vai koitetaanko muita. Totuudenmukaisesti en jaksanut alkaa raahailemaan laskevan pään alle pöytää tms. stopperiksi. Koulutus osiossa teimme hyppysatjaa suoraan ja kaarteessa eri askelpituuksilla. Nemiltä tämä sujui mallikkaasti, vaikka molemmille tämä olikin aika uusi harjoitus. Yllättävän hyvin Nemi pystyi vielä keskittymään, vaikka hieman ennen meidän vuoroa yksi ryhmä koira lähti viettien perässä jahaamaan Nemiä.

Reppana säikähti oikein kunnolla, mutta onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut. Harmi toki, kun tuollaista pääsee käymään ja vielä Nemille, jolla on muutoinkin antipatioita kaikkia isoja koiria kohtaan. Mutta ensi kerralla vain hyvät namit mukaan ja koitetaan namitella kun kyseinen karvaturri on näköpiirissä. Eiköhän se siitä lutviinnu.