torstai 30. huhtikuuta 2015

Uusi ryhmä ja uudet haasteet

Aloitimme Nemin kanssa eilen jälleen uudessa agilityryhmässä. Näiden neljän-viiden vuoden aikana on ilmeisesti aika hyvin tullut pyörittyä hallilla eri ryhmissä ja talkoissa, että uudenkin ryhmän jäsenet olivat ainakin naamaltaan tuttuja.

Nemi on harrastanut agilitya reilu neljä vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti lähinnä omistajan ulkomaan haihattelujen vuoksi. Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut niin vaihdossa kuin maailmanympärimatkalla, jonka vuoksi treenaaminen on ollut pitkällä tauolla ja mölliryhmiä olemme vaihtaneet tiheästi.

Onneksi seurallamme on suuresta koirakkomäärästä huolimatta kuitenkin mahdollista toteuttaa harrastustaa itselleen sopivana ajankohtana. Minua hieman etukäteen varoiteltiin, että uuden ryhmän ohjaaja tekee haastavia mölliratoja ja voi pojat, kyllä siinä meinasi tuskan hiki pukata päälle, kun katsoin minkälainen pyörimisrata oli rakennettu. Olisiko esteitä ollut 7 kappaletta ja näitä kierrettiin niin, että radan kokonaispituudeksi tuli 20 estettä.

Meidän osaltamme radan suoritus kuitenkin takkusi. Nemi oli viimeisenä vuorossa ja uusi ryhmä sekä ajankohta taisivat hermostuttaa. Ja olihan ruoka-aikaakin jouduttu uuden treeniajan myötä törkeästi Nemiltä kysymättä siirtämään. Vähemmästäkin siinä menee pieneltä koiralta pasmat sekaisin.

Sen verran ehdimme kuitenkin rataa suorittamaan, että uusi kouluttaja sai käsityksen minusta ohjaaja. Olin hänelle laittanut hieman etukäteistietoa meistä koirakkona ja koittanut kaunistellen muotoilla, että ohjaajana olen... noh.. kyllä minä koiran kanssa maaliin pääsen ja esteetkin tulee mahdollisesti suoritettua, mutta tekniikoista ei nyt suurempia tyylipisteitä jaeta. Kouluttaja mainitsikin minun hosuvan ihan hirveästi enkä keskity ohjaamisen. Koirani ei kuulemma ole niin nopea kuin itse taidan luulla. Eli voisin hidastaa ja ehtisimme Nemin kanssa silti hyvin ja koira voisi jopa ohjaajaltaan hieman neuvoakin, että mihin se nyt oikein haluaa minun menevän.

Ennen omaa vuoroamme ehdimme kuitenkin treenata omatoimisesti kontakteja sekä takaakiertoja, vaikka itse radan suorituksessa Nemillä oli vetopois.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Toisinaan on hyvä olla vähän hidas

Kerrankin voi sanoa, että on ollut hyötyä siitä, että aina ei ole niin aikaansaava. Olemme siis Nemin kanssa tässä kohtapuoliin koko karvaturrin pienen iän (4,5 vuotta) suunnitelleet toko harrastamista enemmän ja vähemmän vakavissaa. Satunnaisia oppeja perusasennon- tai seuraamisen lisäksi emme ole kuitenkaan ehtineet tekemään - ja hyvä niin, koska nyt säännöt sitten muuttuvatkin ja tulee uusia juttuja.

On se paljon helpompaa lähteä opettamaan koiraa ns. "tyhjältä" pöydältä, kuin poistaa tiettyjä liikekokonaisuuksia niin omasta kuin koiran pääkopasta. ALO luokan liikkeisiin tulee helpotuksia paikallaoloihin ja liikkeet muuttuvat muutoinkin koiralle miellekkäämmiksi.

Oli myös helpottavaa näin alokkaana kuulla tokon ylituomarin kertovan, että seuraa liikettä ei voi koskaan opettaa koiralle niin, että miellyttäisi jokaista tuomaria. Toiset vaativat vahvaa katkeamatonta kontaktia ja toiset mieltävät väljemmän koirakolle enemmän luontevaksi. Voimme siis luovia itselle sopivimman vaihtoehdon.

Täysin uudenlaisena liikkeenä tokoon tulee useammassa luokassa peruuttaminen, jota taidan alkaa ensimmäisenä harjoittelemaan. Koska sehän voisi olla hauska liike ihan muutoinkin, jos tuohon alo vakavaan treenamiseen kiinnipääsyyn menee vielä se toinen 4,5 vuotta.