lauantai 16. huhtikuuta 2011

Jätski

Lähdin Nemin kanssa hieman ennen kuutta katselemaan hieman kaupunki elämää, kun ilmatkin olivat niin suotuisat. :) Hieman ensin jännitti ihmiset sekä kävelykadulla olleet vaalipisteiden ilmapallot. Ensin kävin torilla jätskillä ja Nemi tarkkaili ympärillä olevaa ihmis hyörinää, mutta rauhottui lopulta istumaan sekä makoilemaan.

KEVÄT!



Myös hansakorttelissa oli sisällä jotain extra-häppeninkiä sillä siellä oli paljon erilaisia myyjiä, joten ihmisiä riitti, vaikka kauppa-aika loppuikin puolen tunnin sisällä saapumisestamme. Siellä menin myös istuskelemaan, jotta Nemi sai tutkisella ihmisiä rauhassa.

Aamupäivällä käytiin Kaarinan Koirakeskuksen järjestämässä match showssa ja Nemi oli upeasti sinisten 1. sekä BIS 5/8!!!  Olin niin ylpeä mun pikku tytöstä.

sinisten 1 palkintojensa kera

Kevän on edennyt hurjaa vauhtia ja lähdinkin vielä seitsemän jälkeen nauttimaan ilta-auringosta molempien koirien kanssa joen varteen. Soitin siinä kävellessä vielä kaverille, että lähtisikö mukaan ja kyllä lähti kera mitteli Onnin. :)  On niin ihana, kun voi iltasellakin mennä lenkille ja valoa sekä aurinkoa riittää! Löytyi tuossa jo viikko sitten ensimmäiset leskenlehdetkin, mutta vasta tänään sain otettua niistä kuvan.

Ei kommentteja: