perjantai 15. huhtikuuta 2011

Mätsäri menestystä ja vatsatautia

Keskiviikkona oli Kupittaalla vuoden ensimmäinen mätsäri ja sinne piti tietenkin molempien tyttöjen kanssa lähteä juoksujalkaa treenailemaan.

Molempien ryhmässä koirakoira oli hieman reilu 40, joten yksin ei tarvinnut kehässä juosta. Ennen pentukehää ko. kehässä oli lapsi&koira-kehä, joten Manna ehti ensin suorittaa kehänsä loppuun kokonaisuudessaan.

Pari arvostelussa Mannan kanssa oli chihuahua, joka nappasi punaisen nauhan. Sinisten kehässä oli yhteensä noin 20 koiraa, joista tuomari valitsi jatkoon 10. Meidän tuomari nappasi kolmanteja jatkoon ja olin jo ihan ratketa liitoksistani. :) Hieno Manna! Manna juoksi ja seisoi kehässä todella kauniisti.

Kun me kaikki kymmenen koirakkoa olimme juosseet ympäri kehän pari kertaa kävi tuomari moikkaamassa jokaista koiraa maasta käsin. Arvasin, että tässä kohtaa me tipumme kisasta, koska Manna on pidättyväinen vieraita kohtaan ja väistää, jos ne tulevat lähelle käpälöimään. Kaiken kaikkiaan päivä sujui kuitenkin Mannan osalta hienosti, joten ei tuo hyppysistä karannut sijoituskaan jäänyt harmittamaan.

Tämän jälkeen oli aika pian Nemin vuoro astella estradille ja onneksi tyttö olikin siihen mennessä jo hieman rauhoittunut, että muisti miten kuuluu nätisti seistä paikoillaan ja kulkea hihnassa. :) Pariksi osui joku iso kokoinen koira en tunnistanut rotua. Meidät lähetettiin siniseen kehään jatkamaan. Pöydällä Nemillä oli pienoista väistämistä mitä ei ennen ole ollut, joten nyt vain lisätreeniä!

Nemin sinisten kehässä oli niin ikään se 20 koiraa ja tuomari valitsi suoraan neljä jatkoon pääsevää koiraa. Ja MEIDÄT valittiin siihen palkittavien joukkoon kolmantena, vaikka luulin, ettei tuomari edes näe meitä, kun oltiin ison tanskandoggi pennun takana melkein piilossa. Siinä oli sitten emännällä jo tyhmä hymy taas herkässä, kun oltiin päästy oikein palkinnoille.

Kotiin päästyä molemmat koirat olivat aivan raatoina. :)

Hain keskiviikkona myös apteekista tilaamani korvavahan, kota olen nyt laittanut Nemin korviin sinitarrapainojen sijaan. Liimaukset otin pois viikko sitten, kun tuntui, että niiden kanssa lähtee vain kaikki karvat. Eikä se auta, jos korvat ovat kauniisti taittuneet, mutta niissä ei ole lainkaan karvoja. Mannalla käytin tätä vahaa pienenä, kuten myös painoja ja liimauksia ja nyt on hyvät korvat.

Korvavahaa uskaltaa taas käyttää, kun pakkaset ovat hellittäneet eikä tarvitse pelätä glyserolin kylmennymistä.



Eilen oli tarkoitus lähteä illalla ATT:n epävirallisiin agilitykisoihin, mutta itselläni venähti reissu kotipuolessa pitkäksi ja kotona sitten kuulinkin Mannan vatsan olleen kuralla jo aiemmin päivällä ja sitä on jatkunut koko päivän.

Aamuinen herätys ei ollut mitenkään mieluisa, kun Manna oli ripuloinut meidän vaalealle sohvalle ja Nemi omana urotyönään päättänyt suolestaa tyynyn täytteistään pitkin olohuonetta... huoh. Kani oli sentään tällä kertaa ollut kiltisti.

Käytiin tänään Ikeassa lihapullilla ja matkaan tarttui KC palstalla trendiksi muodostuneet peppunaulakot! :D Näille siis vain keksimään paikkaa.



Ai niin! Eilen oli illalla tullut tieto, että päästiin Nemin kanssa Elina Jänesniemen järjestämälle agilityn alkeiskurssille mikä alkaa tämän kuun lopulla. Sieltä saadaa varmasti paljon vinkkiä ja oppia molempien koirien ohjaamiseen.

Näin kevään korvalla mätsäreitäkin alkaa olla enemmän nimittäin huomenna, ylihuomenna ja ensi viikon tiistaina on mätsärit tässä turun lähettyvillä. Saas nähdä mihin osallistutaan. Lisäksi sunnuntaina mennään Mannan kanssa päivän ohjauskurssille, missä käydään läpi erilaisia putkikulmia. Toivottavasti Mannan vatsa olisi normalisoitunut jo siihen mennessä.


2 kommenttia:

Sininen kirjoitti...

Saako Ikeasta muka vielä noita ahteri naulakoita!? Mä en oo löytäny :( Ja ainakin muuten lemmikki-tarvikkeet on lopetettu.

-Erika kirjoitti...

Muut lemmikkitarvikkeet onkin lopetettu, mutta ainakin Raision Ikeasta löytyvät siivous osastolta. :)