torstai 28. huhtikuuta 2011

Nemin pentukurssi alkoi

Tänään alkoi Elina Jänesniemen vetämä pentukurssi Hitti-areenalla. Kuinka paljon me tehtiinkään jo heti ensimmäisellä tunnilla! :) Tuolla tullaan varmasti oppimaan paljon. Kurssilla on 4 koirakkoa joista paikalla oli tänään meidän lisäksemme kaksi. 5kk bortsu omistajansa kanssa, sekä toinen koira omistajineen minkä rotua ja ikää en tiedä.

Ensin opeteltiin tavallisen esteen hyppäämistä (rimat toki maassa). Aluksi opetettiin kutsumalla, jonka jälkeen lähettämällä sekä myös kuljettamalla. Elina painotti, että kaikki jutut mitä tehdään pitää aina muistaa opettaa koiralle molemmilta puolilta. Näistä kaikista Nemi suoriutui hienosti ja teimmekin ko. harjoituksia itsenäisesti Elinan ohjatessa muita koirakkoja.


kuva täältä
 Tunnin aiheena oli myös putki sekä putki+hyppy yhdistelmä. Nämä molemmat menivät hienosti Tuo koira on kyllä niin herkkuvoittoinen kuin olla ja voi. Pitänee yrittää kuitenkin opettaa myös lelupalkkaan hiljalleen.

Putken ja hyppyesteen ohella opettelimme heti alkuun kontaktin, jonka saimme myös kotiläksyksi. Meillä se meni todella upeasti. Nemi hokasi nopeasti mistä on kyse. Nyt pitää vain treenailla joka päivä muutaman kerran. Jotta päästään treenaamaan joskus kontaktiesteitäkin kokonaisuudessaan. Mitä nuorena alkaa sen vanhana taitaa.

Nemi päätti myös nostaa kurssinsa hintaa tekemällä viimeisen 5 minuutin aikana ison hädän yht'äkkiä halliin... !! Sakkomaksuna siis tuo 10€. No tästä oppineena ensi kerralla käydään ulkona kurssinkin aikana ja koitan pitää huolta, että pissit ja kakkit olisi hoidettu hiljattain ennen tuntia.

Ei kommentteja: