perjantai 31. joulukuuta 2010

Viimeinen päivä vuotta 2010

Joulu oli ja meni. Taisivat tytöt olla kiltisti, kun joulupukki toi niin paljon lahjoja. Etenkin tuo pienimmäinen sai monen monta pakettia. En nyt tiedä onko se niin kiltti. Tainnut lähettää joulupukille vain oikein söpön kuvan itsestään, että sai useamman paketin.

Tulipa tytöistä otettua joulukortti- kuvakin minkä laitoin facebookkiin. Koristellessani kuvauspaikkaa, kysyin avo fiksuna, että mitä mä nyt sohvaa koristelen. Kenties joku sivuoire siitä, että tänä vuonna ei ollut lainkaan jouluusta. :D















Tuli myös jouluaattona otettua video, kun elukat availivat joululahja pakettejaan. Moppi pisti ranttaliksi ja alkoi riehua paperien kanssa.




Nemi on kasvanut hirmuisesti ja isojen tyttöjen karvaa on tullut jo selkään ja hampaitakin lähtenyt ja tilalle tullut kunnon hampaita. Toivotaan että kulmurit lähtisivät ilman suurempia taisteluja irti. Koon puolesta Nemi saavuttaa jo kovasti Mannaa. Painoa oli 18 viikkoisena 5,2 kg. Manna painaa 5.7kg. Taitanee tämä uusi karvakasa olla kyllä aika erimallinen kropaltaan, koska näyttää jäävän selvästi lyhyemmäksi kropaltaan ellei vielä venähdä reilusti. Säkäkorkeudessa taitaa kyllä kiriä Mannan ohi.

Tässä 18 vko kuva:

Loppiaisena olisi tarkoitus mennä tyttöjen kanssa Match Showhun mikä järjestetään täällä turussa. Hyvää treeniä Mannalle tammikuun näyttelyitä varten. Eikä tuo ihmisten/koirian seassa pyörimisessä ole haittaa siinäkään mielessä, että 17.01 olisi vihdoin agilityn alkeiskurssin pääsykoe! :)

Tulevaan vuoteen liittyy paljon odotuksia. Suurimpana varmasti Nemin kasvattaminen kelvolliseksi koirakansalaiseksi ja toisena Mannan alkana agilityura, kuten myös Nemin, mutta sen kanssa vielä ei tosissaan päästä toimiin.

Nyt jäädään jännittämään kuinka ilta etenee ja miten Nemi suhtautuu ilotulitteisiin. Manna ei ainakaan viime vuonna niistä pahemmin välittänyt.

Ensi vuonna kirjoitellaan taas. ;)

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Sinulla on kyllä aivan ihanat sheltti tyttöset :) Satuin nettiä selatessani vahingossa tänne ja kyllä oli hauska lukea pienten elämää kun tulee oman nyt 1,5 vuotiaan sheltti tyttöseni varttumisen muistot mieleen. Sillä erolla että omani on tricolor. Toivottavasti laitat taas pian päivityksiä tänne. Kaikkea hyvää teille.

-Erika kirjoitti...

Kiva, että olet tykännyt lukea blogia kun sen löysit. :) Uusia päivityksiä on tässä taas tulossa kunhan saan aikaiseksi. Ainakin tuosta Paimion erikoisnäyttelystä pitäisi kirjoittaa, kun kävi tuo meidän nuorempi siellä pyörähtämässä. :)