tiistai 26. huhtikuuta 2016

Turussa uusi koirauimahalli

Turun ja Kaarinan rajalle Piispanristille (Kaarikatu 8) on avattu Turun koirauimahalli. Kävimme Nemin ja kaverin Alissa koiran kanssa testaamassa uudet altaat. Puitteet olivat oikein siistit ja hinta oli sopivan huokea:

-1 koira 30min 20€
-2 koiraa 30min 25€
-3 koiraa (maksimi määrä) 30€

Altaita hallissa oli kolme, joten useampi koira ohjaajineen mahtuu yhtäaikaa paikalle. Vaikka sivuilla ohjeet sisään- ja ulos tulemisineen kuulosti hieman monimutkaiselta niin paikalle päästyä löysi perille helposti.

Nemi ja Alissa ovat uimareina aika samaa tasoa. Mökillä noutavat vedestä vatsan syvyydeltä keppiä ja ovat käyneet isolla kirkolla Helsingissä kerran uimassa. Molempia siis hieman jännitti kevään ensimmäiset uinnit uimahallissa. Tarkoitus olisi muutaman viikon päästä käydä uudelleen.

Allasta ei pysty kiertämään, joten jos koira ei ole vielä tosi vesipeto kannattaa olla vara ohjaaja mukana, joka voi altaan toisesta päästä käydä uimareita houkuttelemassa pidemmälle.

Käykäähän kaikki reippaasti varailemassa uinti aikoja, jotta saadaan lähiyritystä kannatettua, jotta se myös säilyy Turussa ja kehittää entisestään koiraliikuntaa!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,olisiko sinulle mahdollista lähettää sähköpostia? Löysin blogisi sattumalta, kun etsin tietoja oman koirani suvusta. Omistan Mannan siskopuolen (Anyway pick your steps) ja monet blogin postaukset kuulostivat hyvinkin samaistuttavilta :) Oma koirani on myös hyvin samannäköinen Mannan kanssa, niin ajattelin että voisin lähettää sinulle muutaman valokuvan?

Erika kirjoitti...

Moikka,

Laita ihmeessä minulle sähköpostia. Kiva olisi kuulla Mannan siskopuolesta. Onko heillä yhteinen isä vai emä?

T. Erika

Sähköposti:
erika.lust@hotmail.com