keskiviikko 9. toukokuuta 2012

TOKOa

Aloitimme tänään Nemin kanssa TOKO kurssin nuorille ja aloitteleville koirakoille (alo- luokan liikkeitä) Tuijan koirakoulussa. Olen käynyt Tuijan luona niin Mannan kuin Neminkin kanssa erikursseja, mutta nyt ensimmäistä kertaa ihan varsinaista TOKOa.

Kuten aiemmassa tekstissä kirjoitin on agility tämän vuoden puolella hieman jäänyt ja kiinnostus tuota pikkutarkkaa nysväämistä kohtaan kasvanut. Nemin välillä yliaktiivisenkin luonteen vuoksi ajattelin, että se voisi olla tuolle tuittupäähäslääjälle sopivaa vastapainoa, kun joutuu oikeasti käyttämään niitä kahta hernettä siellä aivoissa. :)

Pohjamme lajiin on täysin nolla. Emme ole treenanneet mitään liikkeitä. Ensimmäisen kerran aiheena oli luoksepäästävyys,perusasento ja seuraamisen alkeet. Perusasentoa olin nyt muutama päivänä ennen tämän päivän kurssia treenannut ja se sujuikin aika kivasti. Seuraaminen oli meille ihan uusi juttu ja sitä sitten mentiinkin askel kerrallaan pikkuhiljaa. Nyt on sitten viikko aikaa treenailla kotona. Hienosti Nemi jaksoi keskittyä kokko tunnin tekemiseen. Aina välillä hieman leikittiin.

Kotiläksy: sanan liittäminen perusasentoon ja käsiliikkeen häivytystä hiljalleen. Seuraamisen treenausta.

Olisi luullut, että tunnin keskittymisen jälkeen koira olisi ollut väsynyt, mutta vielä jaksoi puolituntia juosta pitkin luolavuorta Manna kintereillään. Nyt on tosin kaksi hiljaista koirataljaa lattialla.

Ei kommentteja: