Elokuun puolessa välissä kävimme sitten tämän vuoden osalta viimeisen kerran näyttelyissä. Ilma oli mukavan viileä, mutta lämpeni ajoittain auringon kurkistellessa pilvien raosta. Paikalla oli kaikenkaikkiaan mahtavat 73 shetlanninlammaskoiraa. Alueella Manna oli aika levoton ja haukkui aika paljon tyhjää. Kehässäkin seistessä alkoi turhautuneena haukkumaan, mutta rauhoittui ainakin hetkeksi.
Tuomarina toimi todella mukava nainen, joka jutteli koirille paljon. Pöydällä Manna olikinaika maineikkaasti. Olen viimeaikoina tehnyt pöydällä olon niin, että en ole koiran vieressä vaan annan sille tilaa niin, että hae minusta liikaa turvaa ja tunge syliin.
Kehässä juoksu ei sitten ihan niin mallikkaasti mennyt. Manna hyppi ja haukahteli, kuin mikäkin rasavilli. Lopuksi koitin vielä seisottaa nätisti näyttääkseni tuomarille, että kyllä se nyt ainakin paikallaan osaa olla- ainakin välillä. :D
Aika suuri pettymys oli näyttelyn ainoa sininen nauha kaikkien 73 sheltin joukosta, mutta syykin oli ilmeinen- ei niinkään käytös, mutta karvan lähes täydellinen puuttuminen, minkä tuomari arvostelussaankin mainitsi.
Raisio
Tulos: H
Tuomari: Barbara Muller, Sveitsi
Arvostelu:
"1 year old, in the moment complitely out of coat. Rather fine model. Well proportioned head, ears are a bit wide. Well layd back shoulders. Chest and ribcage have to improve. Straight in front and rear. Moves happily, very narrow in front and rear. Very happy tail carriage. She needs time for mature."
Minun päiväni henkilökohtaisesti pelasti tuo tuomarin lause "Very happy tail carriage" :D. Manna kun tosiaan kantaa häntäänsä kuin paraskin suomenpystykorva.
Odotamme nyt sitten tätä Mannan lopullista kehittymistä ja toivottavasti myös kadonneiden karvojen metsästysyä ensi vuoteen. Tammikuussa olisi Turussa talvinäyttely, mutta voipi olla, että menee pidemmälle kevääseen meidän ensimmäinen näyttely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti