keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muista hoitaa koirasi hampaat!

Koiristani Manna on ollut jo pienestä pitäen huono käyttämään purukalustoaan ja maitohampaiden vaihtuessa pysyviin jäi useampi molaari hammas jakamatta meidän osoitteeseen vähensi sekin innostusta luiden järsimiseen yhdistettynä yleiseen nirsouteen vielä kaiken lisäksi. Tai niin kuin Manna varmasti ilmaisisi asian "pidän huolta linjoistani", joita eläinlääkärikin kehui.

Pentuaikana hankittiin pelit ja vehkeet (kananmakuiset hammastahnat ja kumppanit) ensimmäisen koiran alkuhuumassa, mutta vähälle käytölle ne jäivät. Vuosien saatossa alkoivat Mannan hampaat, etenkin poskihampaat kerätä plakkia, johon nyt alkuvuonna myös eläinlääkäri kiinnitti huomiota ja kehoitti hoitamaan hammaskiven pois tämän vuoden aikana. Muutoin koira terve niin terveyttä kannata uhmata suusairauksilla tms.

Viikko takaperin koitti vihdoin se päivä, kun nappasin Mannan autoon ja lähdimme kohti eläinlääkäriä. Annettuaan rauhoittavan piikin ja tehdessään pikavilkaisun purukalustoon totesi hampaiden olevan suhthyvässä kunnossa. Tämän jälkeen Manna jäi eläinlääkärin käsittelyyn ja itse siirryin munkki kaffeille läheiseen kahvilaan puoleksi tunniksi.

Takaisin palattuani vastassa oli pieni häntää heiluttava tyttönen, jonka askel hieman horjui. Lääkäri kertoi, että hampaat eivät olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin oli ensisilmäyksellä näyttänyt. Koska hammaskiveä oli ehtinyt kertyä useamman vuoden, olivat molempien takahampaiden ikenet vetäytyneet ja hammasluu on kuulemma näkyvissä.

Pieni leukaisella rodulla, kuten sheltti tämä tarkoittaa sitä, että aikanaa (lääkäri arvioi 2-5v) hampaat alkavat heilua ja lähtevät irti. Paha mieli tuosta tottakai tuli, koska omaa saamattomuutta Mannan hampaita en ole käynyt hoidattamassa. Ei se koiran elämä siitä mullistu, jos muutama hammas puuttuu, mutta kun meidän neidillä noita iso poskihampaita ei alunalkaenkaa kovin montaa ole suotu. Toivottavasti tyttö saa pitää hampaansa mahdollisimman kauan.

Onneksi koirat eivät kuitenkaan näitä asioita osaa murehtia vaan kotona otettujen lisätorkkujen jälkeen tyttö oli jo oma itsensä ja jaksoi rähistä pihatien peltilehmille.


Ennen
Jälkeen

Ennen
Jälkeen

Kotiin käveltiin omin jaloin, mutta sitten uni vei voiton.