Muista hoitaa koirasi hampaat!

Koiristani Manna on ollut jo pienestä pitäen huono käyttämään purukalustoaan ja maitohampaiden vaihtuessa pysyviin jäi useampi molaari hammas jakamatta meidän osoitteeseen vähensi sekin innostusta luiden järsimiseen yhdistettynä yleiseen nirsouteen vielä kaiken lisäksi. Tai niin kuin Manna varmasti ilmaisisi asian "pidän huolta linjoistani", joita eläinlääkärikin kehui.

Pentuaikana hankittiin pelit ja vehkeet (kananmakuiset hammastahnat ja kumppanit) ensimmäisen koiran alkuhuumassa, mutta vähälle käytölle ne jäivät. Vuosien saatossa alkoivat Mannan hampaat, etenkin poskihampaat kerätä plakkia, johon nyt alkuvuonna myös eläinlääkäri kiinnitti huomiota ja kehoitti hoitamaan hammaskiven pois tämän vuoden aikana. Muutoin koira terve niin terveyttä kannata uhmata suusairauksilla tms.

Viikko takaperin koitti vihdoin se päivä, kun nappasin Mannan autoon ja lähdimme kohti eläinlääkäriä. Annettuaan rauhoittavan piikin ja tehdessään pikavilkaisun purukalustoon totesi hampaiden olevan suhthyvässä kunnossa. Tämän jälkeen Manna jäi eläinlääkärin käsittelyyn ja itse siirryin munkki kaffeille läheiseen kahvilaan puoleksi tunniksi.

Takaisin palattuani vastassa oli pieni häntää heiluttava tyttönen, jonka askel hieman horjui. Lääkäri kertoi, että hampaat eivät olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin oli ensisilmäyksellä näyttänyt. Koska hammaskiveä oli ehtinyt kertyä useamman vuoden, olivat molempien takahampaiden ikenet vetäytyneet ja hammasluu on kuulemma näkyvissä.

Pieni leukaisella rodulla, kuten sheltti tämä tarkoittaa sitä, että aikanaa (lääkäri arvioi 2-5v) hampaat alkavat heilua ja lähtevät irti. Paha mieli tuosta tottakai tuli, koska omaa saamattomuutta Mannan hampaita en ole käynyt hoidattamassa. Ei se koiran elämä siitä mullistu, jos muutama hammas puuttuu, mutta kun meidän neidillä noita iso poskihampaita ei alunalkaenkaa kovin montaa ole suotu. Toivottavasti tyttö saa pitää hampaansa mahdollisimman kauan.

Onneksi koirat eivät kuitenkaan näitä asioita osaa murehtia vaan kotona otettujen lisätorkkujen jälkeen tyttö oli jo oma itsensä ja jaksoi rähistä pihatien peltilehmille.

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Kotiin käveltiin omin jaloin, mutta sitten uni vei voiton.

Agilitya pitkän tauon jälkeen

Olen jälleen aktivoitunut agility-rintamalla 1,5 vuoden tauon jälkeen. Lajista jäimme molempien tyttöjen kanssa tauolle 2013 keväällä, koska syksyllä lähdin vaihto-oppilaaksi. Palattuani suomeen olisi koirille ollut jatkoryhmä tiedossa, mutta koska jo keväällä alkanut motivaation puutteen tunne oli yhä olemassa jätin leikin siihen ja ilmoitin, että pidämme kunnon tauon.

Tänä syksynä ajatus esteistä alkoi jälleen tulla mieliin ja lähdin tiedustelemaan mahdollista ryhmäpaikkaa ATT:n mölliryhmistä - tällä kertaa kuitenkin vain yhdelle koiralle. Treenatessani molempien koirien kanssa samassa ryhmässä yhtäaikaa huomasin, että minun oli todella vaikea kunnolla keskittyä jokaiseen rataan ja koiran suoritukseen, koska ohjaustavat molemmilla tytöillä olivat erilaiset. Se lienee osasyy myös siihen, että motivaatio alkoi kadota.

Nyt päätin jatkaa aktiivista treenaamista ryhmässä vain Nemin kanssa, joka on selkeästi osoittanut sertifikaatteja lajia kohtaan. Mannakin lajista pitää - kuka koira ei, mutta huomaa, että samanlaista intohimoa ei ole. Tai ainakaan omistajalla ei vielä tässä osaamisen vaiheessa ole työkaluja herätellä niitä tarpeeksi. Mannan pääsee siis hallille mukaan omatoimitreeneihin pitämään haustaa toisinaan.

Takana on nyt kaksi kertaa uudessa ryhmässä ja täytyy sanoa, että tuo koira on uskomaton! Yli vuoden tauon jälkeen neiti meni renkaan ja pussin suuremmitta ongelmitta ensimmäisellä treenikerralla, kunhan asiasta ensin hieman muistuteltiin ja tämänpäiväisissä treeneissa täydet kepit ohjureissa ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti heti ensimmäisellä kerralla! Minä kun luulin, että koira niitä oikein edes osaa, kun vanhanaikaisella käsipelillä opetettu kerta kaksi puolikkailla kepeillä, joskus jossain. Niin se ihminen kuin eläikin vain prosessoi oppimaansa tietoa.


Kirjoitukseen liittyviä agilityaiheisia kuvia itseltäni ei löydy, mutta laitetaan tähän loppuun muutama kuva meidän kesästä, jota vietimmi mökillä aina kun työt vain antoivat periksi.

Uusi matto

Olemme koko viime vuoden metsästäneet uutta mattoa (tai no siitä asti, kun totesimme, että avomieheni matalanukkainen musta matto on aivan painajainen koiraperheessä).

Luin paljon kirjoituksia aiheesta "koira ja matto" ja lopputulokseksi sain sen, että tekokuituinen, paperinarumatto tai perus puuvillamatto olisi loppupeleissä kaikkein käytännöllisin koirataloudessa. Värityksen halusimme pitää aika samana, koska sisustuksesamme on paljon mustaa ja valkoista.

Olimme molemmat mieltyneet perinteiseen raitamattoon. Hieman erilaista mallia löytyi niin IKEAn kuin Anttilankin valikoimista. Tänään kun jälleen suoritin viikottaisen salitreenin tuon maton kimpussa totesin, että saa riittää ja päätin kauppareissulla poiketa matto-ostoksille.

Mukaan tarttui lopulta 160x230 Anttilan Anno Lankku- matto musta/valkoisella värityksellä. Matto näyttää todella siistiltä (tottakai se vielä näyttää...) ja sopii sisustukseen hyvin, vaikka kassalla tivasi myyjäparalta, että onhan tässä matossakin sitten palautusoikeus, jos se ei sovitaan millään tavalla sisustukseen.

Mielenkiinnolla jään odottamaan kuinka tämän maton kanssa tullaan pärjäämään. En kuitenkaan usko, että tämä matto voisi mitenkään olla niin vaikea kuin aikaisempi mattomme, joka suorastaan imi kaikki karvat sisäänsä.

Nemi otti maton heti omakseen.

Uimakoulu ja uusia temppuja

Olen ollut nyt 4 viikkoa Suomessa ja tänään ensimmäisen kerran täällä Lounais-Suomessa on ollut pakkasta! Voi sitä koiraihmisen riemua, kun lenkiltä tullessa ei koiria tarvitse suoraa lentoa viedä kylpyhuoneeseen ja tassupyykille. Koiranomistajat kiittävä.

Aamulla olimmekin aikaisin lenkillä, koska pakkasin koirat jo ennen kahdeksaa autoon, nappasin kaksi muuta kyytiläistä mukaan suunnaten kohta Helsinkiä ja Helsingin koirauimalaa. Reitti oli onneksi todella helppo Turusta kohti Helsingin Itäkeskusta ja 2,5km vasemmalle. Teollisuus hallien keskeltä löytyi uimalan kyltit.

Keli oli mitä erinomaisen ajella ja aikaa meni karttapalvelun ilmoittamat 2h aika tarkalleen. Käytimme koirat vieressä olevalle heinikkoalueella hieman jaloittelemassa ennen kuin teimme rynnäkön uimalaan, jossa ensimmäinen autolastillinen shelttejä jo odotti.

Yhteensä meitä oli paikalla 7 ihmistä ja 9 nelijalkaista joista uimareita oli laidasta laitaan. Kaikille muille, paitsi Etelä-Suomen-Shelttien uintivahvistuksella ei ollut aiempaa kokemusta uimahallista. Uimalasta löytyi kaksi allasta, jotka oli hyvin erotettu toisistaan ja kulku näille tapahtui eri kautta, joten eri altaan porukka ei häirinnyt toisiaan.

Uimalan tilat eivät itsessään olleet suuren suuret, mutta täysin riittävät niinkin isolle porukalle kuin me ja sopu sijaa antaa - etenkin "vaatehuoneessa", johon me pitkänmatkalaiset saimme jättää takkimme, kassimme ja pussimme yhden koittaessa loikkia ihmisten ja koirien yli huoneen perällä olevaan wc:hen.

Pesutila oli altaan vierellä, missä koira huuhdeltiin ennen altaaseen menoa. Samalta seinustalta löytyi myös kuivattelutilat kuivauslaitteineen. Uimme 3 koiran ryhmissä. Mitään riitäsointuja en mistään ryhmästä kuullut, joten sanoisin, että kaikki olivat verrattaen tyytyväisiä päivään.

Manna ja Nemi uivat viimeisessä ryhmässä vanhan tutun Alissa-sheltin kanssa, joten viimeinen ryhmä edusti täysin soopelivahvistusta - edellisen ryhmän ollessa trikkiryhmä. Ensimmäisessä ryhmässä oltiin suvaitsevaisempia ja jokainen väri oli edustettuna.

Nemi ei ole vettä pelännyt vaan noutanut keppiä vatsakarvoihin asti ja lähtisin uimaan aika reippaasti. Ensin hieman oltiin hakusessa, että mitäs täällä tehdään ja koirat yrittivät kiivetä laidoilta ylös. mutta 3 ja 4 kerralla molemmat jo uivat. Nemi nouti lopulta jopa palloa vedestä! Opettaja sanoikin, että Nemi voisi yhden opetuksellisen kerran jälkeen lähteä jo hyvin todennäköisesti itsenäisesti noutamaan palloa.

Mannan uinti parani myös jokaisella kerralla, mutta pikkuneidin isoista bambin silmistä näki, että "vesi on märkää" ja se ei neitiä oikein miellyttänyt. Altaasta ylös päästyään Manna livahti kauas altaan reunalta. Mutta tämä koira vaatisi siis selkeästi vielä useamman kerran opettajan kanssa, jos halutaan maisteri merkki saada.

Olisi kyllä todella mahtavaa päästä uudestaan tyttöjen kanssa uimaan. Meidän autoyhtye pyörähti vielä Musti&Mirrin Outlet myymälään Vantaalle ja mukaani tarttui koulutusnameja sekä pienet vinkuvat tennispallot (joita myös käytimme uimaopetuksessa).

Teimmekin tässä Nemin kanssa muutaman pito harjoituksen ja tyttö hokasi idean heti. Tätä nyt vain vahvistetaan ja aletaan laajentaa esineistä jossain vaiheessa niin kohta minulla on oma kantaja koululaukulle.

Suosittelen lämpimästä Helsingin Koirauimalaa uinti paikkana, jos sillä suunnalla asuu tai tulee käytyä. Puolen tunnin ajalle riitti hyvin uintiaikaa kolmele koiralle, joten kaverit mukaan ja porukalla uimaan. Henkilökunta oli ystävällistä niin kassan- kuin altaankin puolella. Vaikka omista koiristani Manna selkeästi ei ollut niin innoissaan niin liikuntamuotona se on koiralle mitä erinomaisinta liikuntaa - niinkuin ihmisillekin.

Paikalla oli myös kuvausta harrastava Hanna Pietiläinen kameransa kanssa, joten saimme  kuvamateriaalia uintipäivästä.