Tänä syksynä ajatus esteistä alkoi jälleen tulla mieliin ja lähdin tiedustelemaan mahdollista ryhmäpaikkaa ATT:n mölliryhmistä - tällä kertaa kuitenkin vain yhdelle koiralle. Treenatessani molempien koirien kanssa samassa ryhmässä yhtäaikaa huomasin, että minun oli todella vaikea kunnolla keskittyä jokaiseen rataan ja koiran suoritukseen, koska ohjaustavat molemmilla tytöillä olivat erilaiset. Se lienee osasyy myös siihen, että motivaatio alkoi kadota.
Nyt päätin jatkaa aktiivista treenaamista ryhmässä vain Nemin kanssa, joka on selkeästi osoittanut sertifikaatteja lajia kohtaan. Mannakin lajista pitää - kuka koira ei, mutta huomaa, että samanlaista intohimoa ei ole. Tai ainakaan omistajalla ei vielä tässä osaamisen vaiheessa ole työkaluja herätellä niitä tarpeeksi. Mannan pääsee siis hallille mukaan omatoimitreeneihin pitämään haustaa toisinaan.
Takana on nyt kaksi kertaa uudessa ryhmässä ja täytyy sanoa, että tuo koira on uskomaton! Yli vuoden tauon jälkeen neiti meni renkaan ja pussin suuremmitta ongelmitta ensimmäisellä treenikerralla, kunhan asiasta ensin hieman muistuteltiin ja tämänpäiväisissä treeneissa täydet kepit ohjureissa ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti heti ensimmäisellä kerralla! Minä kun luulin, että koira niitä oikein edes osaa, kun vanhanaikaisella käsipelillä opetettu kerta kaksi puolikkailla kepeillä, joskus jossain. Niin se ihminen kuin eläikin vain prosessoi oppimaansa tietoa.
Kirjoitukseen liittyviä agilityaiheisia kuvia itseltäni ei löydy, mutta laitetaan tähän loppuun muutama kuva meidän kesästä, jota vietimmi mökillä aina kun työt vain antoivat periksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti