Uusi herääminen

Kaksi viikkoa sitten uskaltauduin vihdoinkin agility-kentälle, kun jalka alkoi antaa viitteitä siitä, että se kestäisi jo moisen rääkin.

Aloitimme uudessa ryhmässä ja hieman jännityksellä menin hallille, koska en osannut yhdistää ohjaajan nimeä kenenkään kasvoihin. Yllätys olikin varsin mukava, kun tiesin ohjaajan. Hän oli jokunen vuosi sitten ollut vetämässä muutaman koulutuskerran, kun vasta aloittelin Mannan kanssa agillity-uraa kesäkurssilla ATT:lla.

Pidän ko. kouluttajan tyylistä. Ensimmäisen kerran perusteella hän ajatteli, että meidän kompastuskivemme olisi sivuttaisetäisyyden saaminen, koska Manna on aika lailla kiinni mussa. Viime viikolla ratana olikin sitten paljon juoksemista ja eteenlähettämistä, minkä jälkeen ohjaaja veti sanansa takaisin. Eli kyllähän työ tyttö irtoaa ja juoksee, mutta herneet tuolla aivokopassa ei ole lainkaan mukana. Taitaa koira ajatella, että mennään vain lujaa, kun tuo emäntäkin menee.

Lopputunnista teimmekin yksinkertaista harjoitusta, josta on helppo muokata erilaisia ohjauskuvioita. Kentällä oli siis U-putki-este-U-putki-este ympyränä ja ohjaajan oli tarkoitus seistä kahden hypyn välissä ja mahdollisimman vähin avuin saada koira itsenäisesti suorittamaan esteitä.

Huomenna mennään vielä treenaamaan ja sitten treenit taitanevat jatkua vasta syksyllä, jos kouluttaja ei ole maisemissa. Viime kerralla nilkkaanikin liittyen aloimme keskustelemaan kengistä ja taitanee olla paikallaan, että itsekin ostaisin paremmin lajiin sopivat pitävät kengät. Suunnistajien kengät tuntuvat olevan lajissa suosiossa. Tällöin jalka ei lähde sivuttain liusuun mikä olisi juurikin se mikä saa nilkkani nivelsiteiden sanovat uudelleen riks,raks ja poks.

Kesäkuun alussa oltiin shelttiriehassa

Nemin TOKO kurssi loppui myös parisen viikkoa sitten ja sieltä saimme sitten eväät harrastuksen alkuun. Lajia on vain niin erilaista harjoitella, koska siinä suurin työ tehdään kotona ja tunneilla saadaan vain peruspalikat. Joten kotona vain treeniä, treeniä. Olisihan se hienoa, jos tuo pallopää joskus saisi vaikka tuon ALO1 tuloksen, vaikka muutoin edelleen olen sitä mieltä, että koko laji on hieman pikkutarkkaa nipottamista.

Tässä keväällä/alku kesästä oli pidempi jakso, kun olin täysin valmis viemään nuo kaksi turria karvalapastehtaalle, mutta nyt alkaa jo helpottaa ja tuntuu, että tyttöjen kanssa jaksaa taas tehdäkin - onneksi.

Ohelmassa mm. nakinsyöntikisa.

Nemi kävi viime syksynä Elina Jänesniemen pentukurssin ja mieleni tekisi kovin ilmoittaa se uudelle kurssille, mutta 2. juoksuja ei ole vielä kuulunut (väli nyt 8kk), joten tuurillani, jos tytön kurssille ilmoitan alkavat juoksut juuri silloin. Koska kurssikertoja ei saa korvattua en halua ottaa tätä riskiä vaan odottelen, että juoksut sieltä tulevat kun ovat tullakseen.

Nemi on aina ollut kova merkkailemaan, voisi melkein luulla, että se on siinä taipumuksessaan uroskoira, joten sen varaan on täysin turha laskea juoksujen lähestymistä.